Tahdotko sinäkin mennä pois?
Tämän tähden monet hänen opetuslapsistaan vetäytyivät pois eivätkä enää vaeltaneet hänen kanssansa Johannes 6:66 Luvun alussa oli tapahtunut 5000 ihmisen ruokkimisihme. Jeesuksesta oli yritetty myös tehdä kuningasta ja poliittista johtajaa kansan toimesta. Jeesus vetäytyi yksinäisyyteen ja ollessaan toisella rannalla, kansa löysi Hänet ja saapui paikalle. Totisesti, totisesti minä sanon teille: ette te minua sentähden etsi, että olette nähneet tunnustekoja, vaan sentähden, että saitte syödä niitä leipiä ja tulitte ravituiksi Johannes 6:26 Jeesus kuitenkin näki ihmisten sydämen tilan. Osa kansasta seurasi Jeesusta vain sen tähden, mitä Hän voisi antaa heille. He olivat vain välittömien ja hetkellisen apujen perässä. Jeesuksella oli siis tarve saada kansa ymmärtämään, että jos seuraamme Jeesusta vain maallisten hyötyjen tähden, sen lisäksi ettei se ole oikeaa uskoa, sellainen usko ei kestä vaikeuksia. Kun siis Jeesus alkoi saarna...




