Miksi me syömme leipää?

Mikään ei ole huumaavampaa kuin vastapaistetun leivän tuoksu kaupassa. Ajatus voin sulamisesta leivän päällä ja rapea rapsahteleva kuori suussa on kuin pala taivasta. 


Leipä on nopeaa ravintoa ruumiille, mutta Jeesus tarjoaa myös sellaista leipää, joka ruokkii hengellistä elämäämme. Se tarjoaa tien pelastukseen. Leipä voi symboloida Raamatussa lähes mitä tahansa, mutta useimmiten se viittaa Jeesukseen itseensä. Hän on leipä, taivaasta satanut manna, jonka tarjoamaa hengellistä leipää meidän on nautittava, jos todella haluamme löytää kasvun Kristuksessa ja iankaikkisen elämän.


Ja jotta Jumalan sana, Raamattu voisi ravita meitä ja mikäli mielimme kuulla Jumalan puhetta ja varmistua paikastamme Taivasten valtakunnassa, meidän on luettava sanaa. Syötävä sitä elävää leipää, jota meille tarjotaan Raamatussa, sillä se pitää meidät hengellisesti elossa.


Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Herran suusta lähtee

 5. Mooseksen kirja 8:3


Vuosisatoja sitten leipä tehtiin lähes aina oikeasta puhdistamattomasta täysjyväviljasta. Se jauhettiin jauhoksi, joka sisälsi jyvän ytimen ja kuoren ja siinä oli tallella paljon vitamiineja, kivennäisaineita ja antioksidantteja. Jauhettu jauho sisälsi myös lähes täydellisiä proteiineja.


Jeesuksen verratessa siis itseään elämän leiväksi, kansa ymmärsi myös konkreettisen leivän ravitsevan merkityksen. Vaikka tämän päivän leipä onkin usein jotain aivan muuta höttöä, se on silti meillä monella osa ruokavaliota. Käyttäessään konreettisia esimerkkejä, Jeesus halusi varmistaa, että ymmärrämme Hänen sanansa. 


Leivän tai minkä tahansa ruoan tullessa kehoomme, se imeytyy lähes kaikkiin elimiin. Kuten tiedämmekin sanonnan, olet sitä mitä syöt. Ja me ihmiset syömme joka päivä. Joten ne asiat, joilla täytämme arkemme ja ruumiimme, voivat siten toimia melko tärkeänä vedenjakana tulevaisuutemme ja terveytemme suhteen, kuten Jeesus haluaa opettaa. 


Monet meistä ovatkin hengellisesti nälkäisiä ja heikkoja, koska olemme ehkä ovat jättäneet huomiotta Raamatun tarjoaman hengellisen ruoan. Raamattua ei ole annettu meille vaihtoehdoksi, vaan välttämättömyydeksi. 


Sillä meidän sota-aseemme eivät ole lihalliset, vaan ne ovat voimallisia Jumalan edessä.

2. Korinttolaiskirje 10:4



Nykyään tarvitsee vain laittaa televisio tai netti päälle tajutakseen, että vihollinen käyttää kaikkia mahdollisia aseita saavuttaakseen tuhoamistavoitteensa uskovia vastaan. Se haluaa tehdä kaikkensa tuhotakseen jokaisen, joka uskoo elävään Jumalaan. Viedä ajan ja mielenkiinnon pois Jumalasta.


Meidän on turha kieltää sitä, että kaikki mitä maailma tarjoaa, houkuttaa varmasti enemmän kuin ehkä työlääksi kokemamme uskonelämä. Mutta se mitä me ruokimme se kasvaa. Jos annamme synnin ja epäjumalanpalveluksen olla osa elämäämme ilman mitään tunnontuskia, voimme olla varmoja, että se saa meidät haltuunsa jossakin vaiheessa. Jättäessämme kaiken hengellisen elämästämme, me olemme myös vaarassa langeta vanhaan.


Muista siis, mistä olet langennut, ja tee parannus, ja tee niitä ensimmäisiä tekoja; mutta jos et, niin minä tulen sinun tykösi ja työnnän sinun lampunjalkasi pois paikaltaan, ellet tee parannusta. 

Ilmestyskirja 2:5


Vaikka televisio tai puhelin ei itsessään olekkaan pahoja, Jumala antaa meille vakavat varoitukset ajankäytöstämme ja toiminnastamme Raamatussa. Me emme saa kääntää armoa irstaudeksi toimimalla siten, että sysäämme Jumalan itsensä syrjään elämästämme päätyen tekemään sitä, mikä itsestä parhaalta tuntuu. 


Sillä mitä enemmän me annamme jalansijaa vanhan elämämme asioille, sitä varmemmin ne vievät meidät mukanaan aikaan, jossa olimme ennen uskoontuloa.


Mutta kun kuningas meni katsomaan pöytävieraita, näki hän siellä miehen, joka ei ollut puettu häävaatteisiin 

Matteus 22:11


Mitä enemmän maailma synkkenee, sitä nopeammin meille koittaa aika, jolloin Jeesus hakee meidät tuuliin ja pilviin turvaan lopunaikoja. Karitsan hääateria on luvattu kaikille kutsutuille, mutta meidän on varottava, ettei meidän käy kuten kutsuttujen tässä opetuksessa. He eivät suoraan sanoen halunneet tulla, koska maalliset asiat veivät heidän huomionsa sillä hetkellä. Muutamat heistä kyllä tulivat, mutta heistä kerrotaan, etteivät he olleet kelvollisia valtakuntaan


 Ja hän sanoi hänelle: 'Ystävä, kuinka sinä olet tullut tänne sisälle, vaikka sinulla ei ole häävaatteita?' Mutta hän jäi sanattomaksi

Matteus 22:12


Meidät on kutsuttu pyhitykseen ja valmistautumaan taivasten valtakuntaa varten. Tämä maailma on vain väliaikainen paikka. Ja maailma ei tule koskaan opettamaan meille tätä pyhitystä. Joten hylätessämme elävän leivän nauttimisen ja kutsun pyhitykseen, on vaarana, että hylkäämme huomaamatta myös kutsun hääaterialle. Me saatamme kasvaa takaisin niin kiinni maailman asioihin, että meille käy Jeesuksen tullessa samoin kuin Lootin vaimolle, jonka katse oli maailman valtaama.


Ystävä rakas, tartu siis Raamattuun päivittäin. Aloita aamusi rukoilemalla ja lukemalla sanaa. Pyydä Jeesusta avuksi ja pyydä voimavaroja tehdä ryhtiliike. Pyydä, että Hän näyttää kohdat, joita haluaa sinun lukevan kulloinkin. Jeesus tuli tähän maailman sinua varten ja Hänen tahtonsa sinua kohtaan on hyvä. Ja Hän haluaa sinut tuoda perille asti, mutta Hän ei koskaan tee sitä väkisin. Älä siis hylkää ensirakkauttasi Jeesukseen, vaan siirrä Hänet elämäsi keskipisteeksi 🩷


Anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan

Matteus 7:7


Jumala puhuu aina ensisijaisesti Raamatun kautta meille ja toissijaisesti Henkensä kautta. Mutta jollemme lue Raamattua, emme opi tuntemaan Jumalan tapaa puhua, emmekä opi Hänen luonnettaan. Vaaramme eksyä ja seurata vääriä opettajia on suuri, jos emme osaa erotella mikä on Jumalasta ja mikä ei.

Jos siis sinusta tuntuu, että Jumala jättää rukouksesi huomiotta tai aikasi kuluu pelkissä maallisissa asioissa, tarkista suuntasi.

Uppoudu Jumalan sanaan ja anna Hänen Pyhän Henkensä johdattaa sinua tekemään oikeita valintoja joka kerta. Rukoile ja tee niin, kuin Jumala haluaa sinun tekevän ja huomaat, että alat kuulla Jumalan ääntä ja johdatusta paremmin. Huomaat ehkä myös, että Raamattu alkaa houkuttamaan tuoreen leivän tavoin.

Jumala haluaa olla sinun puolellasi, ei sinua vastaan, mutta sinunkin täytyy Ystävä kallis olla Hänen puolellaan, ei maailman puolella.



🗞 Mikä on syynä siihen, että monet ovat kutsutut mutta harvat valitut?


 📽 Valmistaudu pahimpaan mahdolliseen aikaan


📽 Ari Urhonen - Minulle tuli tämä Herran sana



Tutki minua, Jumala, ota selvää ajatuksistani. Koettele minua. Katso minua olenko väärällä tiellä ja ohjaa minut ikuiselle tiellesi 

Psalmi 139





Kommentit

Lähetä kommentti

Suositut tekstit