Kultaa, suitsuketta ja mirhaa
Niin he menivät huoneeseen ja näkivät lapsen ynnä Marian, hänen äitinsä. Ja he lankesivat maahan ja kumarsivat häntä, avasivat aarteensa ja antoivat hänelle lahjoja: kultaa ja suitsuketta ja mirhaa
Matteus 2:11
Jeesuksen syntymästä nousi kohu, vaikkei Hän ollut sanonut vielä sanaakaan tai tehnyt yhtään ihmettä. Odotettuna Messiaana vaikutus maailmaan oli silti ilmeinen. Jeesuksessa Jumala tuli kansansa takaisin keskelle, mutta mihin olosuhteisiin Hän tulikaan!
Jeesus ei syntynyt kuninkaan palatsiin, vaan nukkui ensimmäisen yönsä ulkona. Todennäköisesti eläinten ruokintakaukalo kehtonaan, koska kylän kaikki majapaikat olivat täynnä. Kasvaessaan Jeesus koki myös vainoa, yksinäisyyttä, surua, nälkää, vihaa ja paljon muuta. Hän tuli maailmaan kokemaan elämän ihmisenä, elämään ihmisten keskuudessa ja ymmärtämään ihmisten kamppailuja.
Kun idän tietäjät saivat tiedon Messiaan syntymisestä, emme tiedä, kauanko heidän matkansa kesti. Saapuessaan heidän lahjoillaan oli kuitenkin syvällinen symboliikka ja merkitys.
Kulta edusti Jeesuksen kuninkuutta. Suitsuke, jota käytettiin palvonnassa, symboloi Hänen jumalallisuuttaan. Hautaamiseen liittyvä mirha ennusti Hänen uhriaan. Huolimatta lahjojen aineellisesti arvosta, heidän suurin aarre oli kuitenkin heidän sydämensä, joka ilmeni nöyrän palvonnan kautta.
Käytännön kannalta kulta toi rahallisen turvan perheen siirtyessä Egyptiin, suitsuiketta ja mirhaa pystyttiin käyttämään myös lääkinnällisesti. Vaikka monet jouluasetelmat ja näytelmät kuvaavat tietäjät Jeesuksen kehdon vierellä, tosiasiassa, kuten jae antaa ymmärtää Jeesuksen perhe ei ollut enää tallissa, vaan mahdollisesti jo kotona.
Immanuel, joka tarkoittaa Jumala meidän kanssamme, on Jeesuksen toinen nimi. Hänen syntymänsä ja elämänsä ovat meille hyvän uutisen sanoma, koska se tarkoittaa, ettemme ole enää koskaan yksin.
Seuratkaamme siis tänäkin jouluna tietäjien esimerkkiä ja antakaamme parhaat lahjamme Jeesukselle. Sillä eräänä päivänä, kuten tietäjätkin, mekin näemme Jeesuksen kasvoista kasvoihin, emme toki enää vauvana seimessä, vaan hallitsevana kuninkaiden Kuninkaana. Samana Kuninkaana, jonka kanssa saamme jo nyt asioida.
Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille hyvän sanoman, joka on suuri ilo kaikelle kansalle
Luukas 2:10
Joulun hyvä uutinen on, että vaikka maailma tai olosuhteemme muuttuisivatkin, joulun sanoma on ajaton. Koska joulussa on kyse Jumalan Pojan, Jeesuksen syntymästä, sanoma ei muutu tai lakkaa olemasta.
Jos Jeesus olisi syntynyt kuninkaan linnaan ja tullut rikkauden ja yltäkylläisyyden kautta, viettänyt aikansa ylimystön seurassa, meidän olisi hirveän vaikeaa ymmärtää, miksi Hän viitsisi kääntää katseensa meidän surkeaan arkeemme ja murheidemme keskelle.
Valitessaan siis tallin ja eläinten ruokintakaukalon, Jumala Jeesuksessa halusi viestiä meille, että Hän laskeutui taivaan rikkauksista mallisiin ryysyihin ja haasteisiin. Hän tuli keskelle kurjuutta, jotta Hän voisi sanoa sinulle ja minulle, minä tiedän mitä sinä koet.
Jae hyvästä sanomasta onkin yksi tunnetuimmista jouluun viittaavista jakeista, koska se on niin rohkaiseva sanoma. Se on ilon ja toivon sanoma. Jeesus tuli, jotta emme olisi enää koskaan yksin; Jeesuksessa Ikiaikojen Jumala on aina kanssamme. Jeesuksessa meillä ei ole mitään pelättävää. Jeesus on kokenut kaiken saman minkä mekin ja haluaa tulla olkapääksi ja ystäväksemme arkemme keskelle 🩷
Älä pelkää, Maria; sinä olet löytänyt armon Jumalan edessä. Sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus, enkeli sanoi
Luukas 1:30-31
Marialla oli kaikki syyt pelätä. Hän oli naimaton ja avioliiton ulkopuolinen raskaus olisi ollut skandaali. Mutta enkeli vakuutti Marialle Jumalan rakkaudesta ja hyvistä suunnitelmistaan häntä kohtaan.
Emme tiedä kertoiko Maria ja Joosef lähipiirilleen raskautensa alkuperää, mutta jos kertoivat, on epätodennäköistä, että tarinaa uskottiin. Kuitenkin haasteista ja vaikeista tilanteista huolimatta Maria piti kiinni Jumalan lupauksista.
Kuten Marialle, Jumala haluaa vakuuttaa myös tänään meille, että Hän työskentelee aina tuodakseen hyvää esiin kaikesta, mitä elämässämme tapahtuu. Elämämme voi olla täynnä stressiä, ahdistusta, huolia ja absurdeja olosuhteita, mutta Jumala tulee sanomaan niiden haasteiden keskelle, ettei Hän koskaan jätä meitä eikä horju rakkaudessaan meitä kohtaan.
Vaikka Jeesus ei virallisesti syntynytkään jouluaattona enkä halua ottaa kantaa siihen, kuuluisiko meidän viettää joulua vai ei, joulu on kuitenkin hyvä tilaisuus pysähtyä, hiljentyä ja kiittää Jeesuksessa, Vapahtajassamme ja Ystävässämme Jumalaa Hänen rakkaudestaan meitä kohtaan.
Jeesuksessa Jumala antoi suurimman lahjan, jonka voimme saada. Hän tuli arkemme keskelle kertomaan, että Hän pitää meistä huolta.
Ehkä tämän vuoden joulusi saattaa näyttää erilaiselta kuin aiempina vuosina. Ehkei se vastaa kaikkia kaupallisia ihanteita tai sydämesi toiveita. Mutta Jeesus haluaa muistuttaa, että joulun todellinen merkitys ei riipu kuusen alla olevien lahjojen määrästä tai pöydässäsi olevista ruokalajeista. Joulun sanoma ei muutu, vaikka olisit yltäkylläisyydessä perheesi ympäröimänä tai olisit yksin, vailla kodin tuomaa turvaa.
Sillä keskelle synkintäkin kadunkulmaa, kerrotalolähiöitä tai mikrossa lämmitettyä yksinäistä ateriaa Jeesus haluaa tulla ja sanoa älä pelkää, Minä olen sinun kanssasi. Vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat, minun rakkauteni sinuun ei järky. Minä olen sinun kanssasi.
Ja se, on ystävä kallis joulun todellinen merkitys. Ei olosuhteet, vaan Rakkaus, joka tulee olosuhteidesi keskelle nostamaan, kantamaan ja lohduttamaan.
Pienen rumpali pojan laulun tavoin meidän onkin todettava, ettei meillä ole mitään muuta annettavaa lahjaksi Mestarillemme kuin itsemme ja talenttimme.
Ja siihen suruun Mestarimme haluaa sanoa meille
En halua kiireitäsi
En tarvitse täydellistä jouluaamun kattaustasi
En odota käärittyjä lahjoja kuusen alle
Haluan vain sinut
Jos siis Jeesuksella olisi joululahjalista, niin siinä olisi meidän kohdallamme ainoastaan meidän sydämemme.
Kukaan jouluevankeliuminkaan tähdistä ei päässyt kertomukseen antamalla Jeesukselle jotain, mitä Hän tarvitsi. He yksinkertaisesti antautuivat Hänelle, joka oli tulossa pelastamaan heidät.
Anna siis Hänelle, joka on lunastanut sinut, kokosydäminen omistautumisesi. Kerro Hänelle, että olet Hänen, läpikotaisin.
Sillä se on paras lahja minkä voit antaa. Ja se on lahja, jonka arvon laajuuden tulet vasta taivaissa ymmärtämään 🩷



AAAMEN ❤️🔥👑❤️🔥
VastaaPoista