Jumala ei myöhästy
Kun rukousvastauksemme viipyvät ja ahdinkomme kasvaa sekä näyttää siltä, että Jumala ei ole täyttämässä lupauksiaan meille, voimme lannistua. Näinä aikoina on kuitenkin tärkeää ottaa hengähdystauko ja odottaa.
Jumala lohduttaa odotusaikamme keskellä ja Jumalalle mikään ei ole mahdotonta. Tuhansien mahdollisuuksien Jumalana, ei myöskään ole mitään, minkä kautta Hän ei voisi puhua.
Toisinaan on suorastaan hilpeätä, kuinka Jumala käyttää huumorintajuaan puhuessaan meille. Hän kiinittää katseemme johonkin, jota emme meinaa millään huomata ja tekee sen niin kauan, että ymmärrämme viestin.
Jumala Jeesuksessa kuulee huokauksemme, salaiset toiveemme ja kirjaa kaikki pyyntömme ylös. Hän vastaa ajallaan ja tahtomallaan tavalla.
Meistä moni voi olla tällä hetkellä ikäänkuin sokeassa mutkassa, kykenemättä nähdä yhtään pidemmälle. Jokaisen toiveella, siunauksella ja uudella ovella on kuitenkin eräänlainen viimeinen päivämäärä. Päivämäärä, joka on Jumalan tiedossa ja johon mennessä Hän toimii, kun kaikki muu ympärillä on valmiina.
Ehkäpä sinusta tuntuu, että odotat ikäänkuin bussia, joka ei ikinä saavu. Niitä menee kyllä ohi kaiken aikaa, täynnä iloisia ihmisiä, mutta mikään ei pysähdy kohdallesi. Odotusaika on aina pitkä, mutta kuten vaikkapa busseilla, se lyhenee koko ajan. Joku voi tällä hetkellä odottaa ruuhkassa kaistanvaihtoa ja toinen olla pysähtyneenä pientareella hätävilkkuineen, odottamassa lupaa jatkaa.
Jumala kuitenkin haluaa tänään meitä lohduttaa sanomalla, että pyytämämme asia on tulossa. Siunauksemme ovat matkalla ja odottavat vain perille pääsyä.
Kuten busseilla, kaikella on on tietty määränpää, reitti sekä annettu aikataulu. Jumala ei ole koskaan myöhässä eikä unohda mitään. Kun luemme Vanhan Testamentin sukukirjauksia ja temppeleiden mittoja näemme, että kuinka tarkka ja täsmällinen Jumala on.
Siksipä, koska emme tiedä Jumalan aikataulua, on turhauttavaa kokea uusia takaiskuja juuri silloin, kun uskomme olevamme lähellä läpimurtoa. Painopiste kannattaakin siirtää tuskasta toivoon, sillä se kantaa pidemmälle.
Paavali ja Siilas joutuessaan kahleissa vankilaan eivät kapinoineet tai kyseenalaistaneet Jumalan suunnitelmia, vaan sen sijaan iloitsivat, palvoivat ja lauloivat. He juhlivat tietoisuutta siitä, että Jumalan heille antamat lupaukset täyttyisivät nykyisestä tilanteesta huolimatta. Tämä osoitti heiltä horjumatonta uskoa ja luottamusta Jumalan sanaan.
Jumalan, Isän käsivarsilla on tänäänkin tilaa levätä ja odottaa. Hän Jeesuksessa, ei hätistä ketään pois. Isän syli on turvallinen syli myös epäröidä ja kyseenalaistaa. Hän on suurempi kuin olosuhteemme ja ymmärtää kyllä epävarmuutemme.
Vielä tulee aika, että vihreää valoa näytetään kohdallemme ja asiat, jotka on tarkoitettu saapuvat. Siihen asti, roikutaan Jumalan lupauksissa, vietetään aikaa Hänen kanssaan. Luotetaan, että meille tarkoitettu ovi on aukeamassa ja voimme alkaa uskossa toimimaan ja valmistelemaan asioita sen mukaan.
Niinkuin minä olin Mooseksen kanssa, niin minä olen sinunkin kanssasi; minä en jätä sinua enkä hylkää sinua
Joosua 1:5
Amen. Kiitos sisko sanasta 🙏😇
VastaaPoista