Minä olen kanssasi
Kaikki minä voin hänessä, joka minua vahvistaa
Filippiläiskirje 4:13
Paavalilla oli voimaa kohdata kaikki elämänsä olosuhteet Jeesuksen voiman ansiosta. Hän oli se, joka vankilassa kahleissa istuessaan kirjoitti meille iloitkaa aina Herrassa ja älkääkä mistään murehtiko.
Saatamme helposti ajatella, että Jumala Jeesuksessa oli vahva Raamatun mainitsemien apostolien kohdalla. Että oli eri asia olla noissa olosuhteissa vahva ja että heillä oli jokin erityinen voitelu.
Voimme kokea, ettei Jumala ei toimi sillä tavalla meidän kanssamme. Ei enää tässä ajassa. Ehkä ajattelemme, että olemme vain keskiverto kristittyjä. Että rakastamme kyllä Jumalaa, mutta suoraan sanottuna, olemme liian uupuneita, stressaantuneita ja ajoittain hyvinkin laiskoja. Ehkä lapsemme eivät ole uskossa, emmekä oikeastaan ole enää ollenkaan varmoja, palaako sydämemme kokonaan Jeesukselle.
Jumala muistutti Raamatussa Joosuaa sanoen ole luja ja rohkea. Älä vapise äläkä kauhistu, sillä Herra, sinun Jumalasi, on sinun kanssasi, minne ikinä menetkin. Meidänkin tulee luottaa Jumalan sanan lupauksiin ja ymmärtää, että vasta meidän heikkoudessamme Hänen voimansa tulee täydelliseksi.
Lupaus on, että Kaikkivoipa Jumala on vahvuutemme ja Hänen olemuksensa on yhtä totta tänään, kuin Joosuan päivinä. Jumala on luvannut olla kanssamme kaikissa kohtaamiamme vaikeuksissa ja tiellemme tulevissa ongelmissa, aivan kuten Hän oli Joosuan kanssa. Ja kuten Joosuan, meidänkin täytyy luottaa Herraan ja pysyä lujina siinä uskossa, jonka kerran olemme saaneet.
On niin siunattua nöyrtyä ja tunnustaa Jumalan edessä olevansa heikko ja apua tarvitseva. On niin siunattua ymmärttää, ettei Jumala vaadi meiltä kuin kuuliaisen sydämen. On siunattua ymmärtää, että Herra, Aabrahamin, Iisakin ja Israelin Jumala on meidän kanssamme Jeesuksessa ja antaa meille kaiken tarvitsemamme avun. Ja Jeesus on hellä opettaja. Hän on herrasmies, joka ei tölvi virheistämme, eikä käskytä meitä maallisten esimiesten tavoin. Hän ei koskaan pakota mihinkään, vaan hellästi pyytää sanoen etkö tekisi, etkö auttaisi?
Saamme luottaa, että kun uskossa astumme arjessamme eteenpäin, että Hän on kanssamme. Hän opettaa ja ohjaa. Hän loppumattomalla pitkämielisyydellään kulkee kanssamme, asteittain murtaa pelkojamme ja vahvistaa meitä ymmärtämään, mikä kaikki on mahdollista Hänen kanssaan.
Loppumattomalla rakkaudellaan Hän tukee, kantaa ja auttaa. Isällisellä rakkaudellaan Hän työntää meitä hellästi esiin kyhäämistämme piilo- ja turvapaikoistamme. Hän kutsuu ja kutsuessaan Hän varustaa.
Hän tekee meidän arjen mahdottomista asioista mahdollisia, Hän kuulee ääneen lausumattomat haaveet ja kattaa pöydän vihollistemme eteen, vain näyttääkseen, kuinka paljon Hän rakastaa meitä.
Ei ole niin arkista asiaa tai niin vaikeaa asiaa, jossa Hän ei voisi ja haluaisi meitä auttaa. Hänen jalkojensa juureen saamme jättää pelkomme, arkuutemme ja elämämme taakat. Hän on ylösnoussut Jumala, joka näkee, kuulee ja auttaa. Hän on kanssamme, minne ikinä menemmekin 🩷
Koska sinä olet minun silmissäni kallis
ja suuriarvoinen
ja koska minä sinua rakastan
Jesaja 43:4
Raamattu tekee hyvin selväksi, että Jumalan voima ja uskomme liittyvät toisiinsa. Saadaksemme Jumalan voimaa, meidän on tehtävä uskonvalinta. Uskon kautta valitsemme Jumalan tien ja se löytyy ainoastaan Jeesukseen kautta.
Luottaminen Jumalaan ja astuminen uskossa rohkeasti eteenpäin tarkoittaa tekemään, ennen kuin voima ilmaantuu. Siis Jumala haluaa meidän ryhtyvän toimiin ennen kuin Hän antaa voiman.
Sama Jumala, joka ilmaisi voimansa läpi Raamatun sivujen on sama Jumala, joka halkaisi Punaisen meren ja haluaa täyttää meidät tänään voimallaan. Hän pyytää, usko ainoastaan ja kaikki on mahdollista.
Ne, jotka turvaavat Herraan, löytävät uutta voimaa. Ne nousevat korkealle siivillä kuin kotkat. He juoksevat eivätkä väsy.
Jesaja 40:31
~
Rakas Herra, kaipaan olla enemmän sinun kaltaisesi, ja sinä olet rakkaus, armo ja ystävällisyys. Täytä minut voimallasi, jotta voin näyttää hyvyyttäsi kaikille, jotka tarvitsevat sinua enemmän tänään. Jeesuksen nimessä, Aamen
Amen. Kiitos tärkeästä sanomasta ❤️🔥🙏
VastaaPoistaNe asiat jotka rivätvoke helppoja, muodostuvat lopulta parhaimmiksi muistoiksi. Kiitos Hyvästä Sanomasta💚
VastaaPoistaKorjaus..."jotka eivät ole helppoja.."
PoistaTotta, se on vaikeampi arvostaa helposti saatuja asioita.
PoistaJa kiitos kommentista 🩷🩷
Siunausta sinulle 🙏