Omalla paikalla

Usein stressaavissa tilanteissa ja stressaavina aikoina emme pysty säilyttämään kovinkaan hyvin vanhurskasta käytöstä ja rauhallista tyyneyttä, vaan todellinen syntinen luonteemme paljastuu.

Raamatussa Herodeskaan ei kestänyt stressiä. Hän tunsi olevansa uhattuna profetoidun Kuninkaan ilmestymisestä. Hän piilotti kostonhimoiset aikeensa yrittäessään kalastella tietoa tietäjiltä. 

Herodeksen ego ja ylpeys ei kestänyt mahdollisen tulevan kuninkaan suosiota ja se maksoi viattomien lasten hengen. Sääli tapauksessa oli se, että Herodes ei koskaan vaivautunut ottamaan edes selvää olisiko tuleva Messias kuninkaana häirinnyt hänen asemaansa.

Kuten tuolloin, tässäkin ajassa Jumala liikkuu salaperäisillä tavoilla ja käyttää ihan tavallisia ihmisiä työnsä tekemiseen ja tahtonsa toteuttamiseen. 

Niin hän nousi, otti yöllä lapsen ja hänen äitinsä ja lähti Egyptiin

Matteus 2:14

Emme tiedä Joosefista, Jeesuksen maallisesta isästä paljoa, mutta tiedämme sen, että kun Jumala pyysi häntä tekemään jotain käsittämätöntä ja hullua hän ei epäröinyt, vaan totteli.

On selvää, ettei Jumalan pelastussuunnitelmat kaadu ihmisen tottelemattomuuteen, mutta paljon enemmän on vaivaa ja uudelleen järjestelyä, jos haraamme vastaan.

Millaista nöyryyttä vaatikaan kasvattaa Jumalan Poikaa kaikessa hiljaisuudessa. Millaista uskoa vaatii lähteä vastasyntyneen vauvan kanssa pakolaiseksi toiseen maahan? Katsoa kasvavaa lasta ja pohtia asian järjettömyyttä?

Joosef laittoi oman itsensä sivuun kutsussaan Pojan isänä. En tiedä teistä, mutta toivon, että meillä jokaisella olisi samanlaista hullua rohkeutta ja sokeaa uskoa toimia Herramme edessä samoin, vaikka olosuhteemme olisivat kuinka poskettomat tahansa.

Joosefin tarina opettaa, että kun katseemme Jeesuksessa, Jumala varjelee vaaroilta. Viivyttelymme ja tottelemattomuutemme vain vaikeuttaa sekä meidän elämäämme, että Jumalan työtä, kuten se olisi vaikeuttanut Joosefin tapauksessa.

Lunastajamme syntymän juhliminen tapahtui keskellä surun, vihan ja koston hallitsemia tapahtumia. Joulu, tuo samainen syntymäjuhla tulee edelleen joka vuosi, vaikka olemme keskellä surua ja murhetta. Eri maissa pakolaiset pakenevat kauhun vallitessa, lapsia syntyy edelleen maailmaan vain kohdatakseen ihmisjulmuuden ja kuolema vainoaa puutteen, epätoivon ja yksinäisyyden keskellä. 

Mutta tähän hulluuteen, tänäkin päivänä Jumala tulee antamaan elämää, näyttämään tietä. Johdatamaan niitä, jotka luottavat Häneen, pelastamaan viattomia, vaikka joskus se pelastus käykin järkeenkäymättömän kuoleman kautta. 

Herodeksen kohteena olevien lasten vanhemmat joutuivat kokemaan kovan surun. Ja se on todellisuutta maailmassamme tänäänkin, kaikki eivät pelastu toisten pahoilta teoilta. 

Usein puhuttaessa Jumalan rakkaudesta, kuulijat katsovat tämän maailman pahuutta päätellen, ettei Jumalaa ole olemassa. Skeptisyys kasvaa Jumalaa kohtaan, joka ei tee elämästä täydellistä kaikille. Skeptisyys myös estää näkemästä Jumalan luomaa ihmisen hyvyyttä ja kauneutta, jota maailmasta edelleen löytyy. 

Herodeksen julmuuden keskellä syntynyt Jeesus tuntee kärsimyksemme, tulee peloissaan olevien, sairaiden ja nälkäisten luo, ruokkii ja parantaa sekä sekä kohtaa ihmisiä kaikkialla, missä on kyyneleitä.

Jeesuksessa syntyi valo ja toivo toivottomaan maailmaan. Kun katsomme Jeesukseen, näemme pelastuksen. Jos maailma olisi täydellisessä harmoniassa ja rakkauden vallassa, emme olisi edes tarvinneet Jeesusta. Jeesus tuli, jotta meistä jokaisella oli toivo. Tuo toivo olisi annettu myös Herodekselle, mutta hän katsoi viisaammaksi taistella vastaan. 

Me tarvitsemme Jeesusta ja me tarvitsemme Joosefin kaltaista uskoa. Me tarvitsemme myös luottamusta siihen, että me olemme Jumalalle tärkeitä ja tarpeellisia. Ja meidän työmme Jumalan valtakunnan eteen on aina merkittävää, vaikka se meiltä näyttäisi kuinka pieneltä ja merkityksettömältä tahansa. 

Joosefin työ ei hänestä itsestä katsottuna varmastikkaan näyttänyt mitenkään suurelta ja ihmeelliseltä. Hänellä ei ollut Mooseksen tai Eliaan kaltaista kutsua. Vahtia nyt jonkun muun lasta. Mutta me tiedämme nyt, mikä merkitys Joosefin työllä ja kuuliaisuudella oli. Hän ei katsonut asian järjettömyyttä tai palveluroolin sisältöä. 

Me emme palvo Jumalaa, joka vain ratkaisee ongelmat. Me palvomme Jumalaa, joka lohduttaa niitä, jotka kärsivät ja joka vierailee luonamme unien, näkyjen ja puhutun sanan kautta aivan kuten Joosefin kohdalla. 

Jumala puhuu meille myös aavistusten, inspiraation, ymmärryksen, empatian ja jopa inhon kautta. 

Joosef ymmärsi, missä hänen pitäisi olla. Niiden rinnalla, jotka ovat pulassa. Hän vartioi niitä, jotka olivat haavoittuvaisia.

Opetellaan Joosefin kaltaista sokeaa luottamista Jumalan hyvyyteen, uskalletaan lähteä, mennä ja tehdä. Ja ennenkaikkea olla omalla, kutsutulla paikallamme. 

Ei katsota ympärillämme olevia esteitä, vaan katsotaan Jumalaan, jolle kaikki on mahdollista. Jumalaan, joka Jeesuksessa tuo valkeuden keskelle synkintäkin pimeyttä 🩷

Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, ja minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää joka pysyy. Kun niin teette, Isä antaa teille kaiken, mitä minun nimessäni häneltä pyydätte.

Johannes 15:16

🎧 Oi jouluyö - Pentti Hietanen 🎶

-

Ääni kuuluu Raamasta, itku ja iso parku; Raakel itkee lapsiansa eikä lohdutuksesta huoli, kun heitä ei enää ole.

Matteus 2:18 

Beetlehem oli Jeesuksen aikaan pieni muutaman sadan asukkaan kylä, eikä alle kaksivuotiaita poikia ollut kuin noin alle kymmenkunta, toisin kuin kuulemamme puheet, jotka värittävät luvun viisi- tai kuusinumeroiseksi.

Jae näyttää lapsensa menettäneiden tuskan ja surun. Keskellä surua on kuitenkin lupaus toivosta ja lunastuksesta Messiaan tulemisen kautta. Se kuvaa jatkuvaa taistelua hyvän ja pahan välillä sekä Jumalan rakkauden ja armon lopullista voittoa.

Jumala on siellä missä on surua. Hän tukee, kantaa ja estää romahtamasta. Kuten Raaman, saatamme kieltäytyä lohdutuksesta ja katsoa vain pahuuteen ajatellen sen tarkoittavan, ettei Jumalaa ole tai että Hän ei välitä.