Huutavat kivet
Heräjä valvomaan ja vahvista jäljellejääneitä, niitä, jotka ovat olleet kuolemaisillaan; sillä minä en ole havainnut sinun tekojasi täydellisiksi Jumalani edessä
Ilmestyskirja 3:2
Sardes oli vilkas ja elinvoimainen seurakunta. Tapahtumia oli ilta toisensa perään ja laupeuttakin harjoitettiin. Kaiken takana kuitenkin vaikutti ihmisvoimainen toiminta. Vaikka Sardes oli tapahtumakeskus, se oli hengellisesti köyhä. Heidän tekonsa eivät olleet täydellisiä Jumalan silmissä ja he unohtivat vilkkaan toiminnan keskellä Jeesuksen tärkeät sanat päätehtävästämme, ruoki minun lampaitani.
Sardes oli vaipunut suorittamisen alle, eikä se ehkä muodostanut hengellistä haastetta vihollisellekkaan. Ulospäin kristillinen paikka, mutta sisimmästä puuttui Pyhän Hengen vaikuttava voima.
Näemme Sardesissa paljon yhtymäkohtia tämänhetken seurakuntiin ja kirkkoihin. Tapahtumia on hengästymiseen asti ja kaikille. Monesti se kuitenkin ydin kuitenkin puuttuu. Ihmiset eivät välttämättä kuule pelastavaa sanomaa tai pääse rukoiltavaksi, vaikka ravaisivat kaikki kauden tapahtumat läpi.
Sillä tänäänkin monen uskosta osattoman sydämessä kytee vielä hiipunut toivo siitä, voisinko minäkin pelastua? Voisinko minäkin saada tuon saman rauhan?
Kehtaankin väittää rohkeasti, että ihmiset eivät enää kaipaa helvetillä pelottelua. He ansaitsevat kyllä tietää synnistä, jotta voisivat tehdä parannuksen, mutta he ovat lopen kyllästyneet tekopyhiin moraalisaarnoihin siitä, millaisia meidän pitäisi olla, vaikka he näkevät, ettemme itsekkään onnistu opetuksissamme. He ovat kyllästyneet puuduttaviin saarnoihin kovissa penkeissä, jossa ei kuule niitä sanoja, jotka saisivat jaksamaan seuraavaan viikkoon.
Kun Jeesus itse saarnasi, häntä kuuntelivat ihmiset kolme päivää yhteen soittoon. Monesti jopa 3000 päinen joukko. Miten hän teki sen? Miten ihmiset jaksoivat vaeltaa monen päivän matkoja kuuntelemaan puheita, kun nykyään emme jaksa edes autolla mennä muutaman kilometrin päähän sunnuntaiaamuisin?
Kun katsomme Raamatusta Jeesuksen toimintaa, huomaamme, että Jeesus ei häissä järjestänyt kohtausta siitä, että humalahakuinen juominen ei ole Raamatun mukaista, vaan siunasi veden viiniksi, jotta juhlien järjestävä ei joudu häpeään. Hän ei Sykarin kaivolla tuominnut naista hänen anteliaasta rakkauselämästään, vaan esitteli itsensä elävänä vetenä, jottei enään tarvitsi palata vanhaan synnin värittämään elämään.
Jeesus meni sinne, missä ihmiset tarvitsivat apua. Missä synti oli rikkonut tulevaisuuden toiveet ja toivoa ei enää ollut. Hän ei tuominnut, vaan auttoi. Hänen vuorisaarnansa tihkuu ohjeidenkin keskeltä toivoa ja lupausta paremmasta.
Jeesus meni apua tarvitsevien luo ja kuunteli. Hän halusi ensin kuulla ihmisen hädän ja sitten auttaa. Hän kertoi kuka Hän on ja mitä varten Hän ylipäätäänsä on tullut. Vaikka Jeesus niissä hetkessä monilta paransikin sairauksia, hän ei pyrkinyt muuttamaan heitä. Hän huolehti, että jokainen saa tiedon taivaskelpoisuudestaan ja salli, että Jumala tekee työnsä heissä loppuun parhaaksi katsomallaan tavalla.
Jeesus uskalsi myös sanoa, ettet voi jatkossa elää miten hyvänsä - kyllä Isä pelastaa. Ei, hän oli ystävä hädässä olevalle. Ja ystävät kertovat myös totuuden, vaikka se ei aina miellyttäisi. Hän varmisti, että jokainen tietää olevansa kutsuttu ja Jumalan rakastama. Ja Hän uskalsi sanoa sanan synti, lyömättä kuitenkaan ketään sillä.
Ja niin meidänkin täytyy toimia, kuten Jeesus toimi. Herätä siihen todellisuuteen, että meillä on jo nuorten piirissä alkanut herätys. Mutta herätykset eivät koskaan tule vanhoissa vaatteissa. Ne alkavat aina uudella tavalla ja siellä, missä vähiten odotamme.
Siellä, missä Pyhä Henki saa vapaat kädet toimia. Siellä, missä kerrotaan ensisijaisesti siitä, mitä Jeesus voi tehdä ja antaa meille. Missä kerrotaan Jeesuksesta, jonka luo saa tulla tänäänkin kaikki haluavat ja joka tuli antamaan murheellisille ja työnraskauttamille levon 🩷
Kommentit
Lähetä kommentti