Laimentunut ensirakkaus
Mene ja julista Jerusalemin kuullen ja sano: Näin sanoo Herra: Minä muistan sinun nuoruutesi armauden, morsiusaikasi rakkauden, kuinka sinä seurasit minua erämaassa, maassa, jossa ei kylvöä tehdä
Jeremia 2:2
Israelista oli tullut omillaan pärjäävä erämaa vaelluksensa jälkeen. He eivät tarvinneet enää elossa pysymiseen päivittäisiä ihmeitä, joten turvaaminen omavoimaisuuteen sai ensirakkauden Jumalaa kohtaan kylmenemään.
Jumala kuitenkin muisti ajan, jolloin Israelin kansa oli Hänen kanssaan tekemisissä päivittäin. Kuvainnollinen avioliitto Israelin ja Jumalan välillä oli väljähtynyt. Jakeessa Jumala esiintyy lempeänä aviomiehenä, joka kaipaa sitä intohimoista rakkautta takaisin, joka oli ollut suhteen alussa.
Kuinka riipaisevaa siis, että Kaikkivaltias Jumala, joka voisi vaan hylätä tai unohtaa ihmiset, anelee heitä takaisin.
Ja ystävät, mitä me vastaisimme tähän samaan tänään, jos Jumala kysyisi meiltä muistatko, kuinka me ennen rakastimme toisiamme? Muistatko miten olin ennen tärkein asia elämässäsi?
Tuntuu suorastaan absurdilta, että joku niin Pyhä, Vanhurskas ja Kaikkivaltias Jumala kaipaa takaisin jotain niinkin syntistä kuin Israel kansana oli tai mitä me itse kulloinkin olemme.
Asia saa myös asteen raadollisemman käänteen, kun Jumala tarjoaa syitä Israelin rakkauden väljähtymiseen
Näin sanoo Herra : ’Mitä vääryyttä isänne minusta löysivät, kun he vetäytyivät minusta kauas ja lähtivät kulkemaan tyhjän perässä ja tulivat tyhjänpäiväisiksi
Jeremia 2:5
Vaikka on selvää, ettei kukaan ihminen voikkaan löytää Jumalasta mitään vääryyttä, sen sanominen esimerkkinäkin ääneen on suorastaan riipaisevaa. Jumala, joka on täysin suvereeni, eikä tarvitse ihmistä mihinkään tarjoaa mahdollisuutta ihmiselle teoriatasolla syyttää Häntä. Ja erityisen riipaisevaksi lauseen tekee se, jos ajattelemme Jumalan sanovan tuon saman meille.
Mitä vääryyttä löysit Minusta kun turvasit taas omiin teihisi? Mitä vääryyttä Minusta löysit, kun et enää tahtonut olla kanssani ja luottaa suunnitelmaani? Muistatko minkä keskeltä Minä sinut pelastin? Muistatko miten Minä paransin sinut?
Ja vastaavasti Israelin kohdalla voimme taasen ajatella, muistatteko Punaisen meren tapahtumat, entä mannan satamisen erämaassa? Entä sen, kun annoin teille kalliosta vettä ja johdatin teitä pilvenä päiväsaikaan ja öisin tulipatsaana? Muistatteko yhtään päivää, jolloin en olisi ollut kanssanne ja auttanut teitä?
Israel ei kansana ole ollut koskaan esimerkki päästä. Heidän valituksensa, kapinointinsa ja epäjumalanpalveluksensa on ollut jatkuvaa. Israel oli jopa nurissut ruoka ihmeestä erämaassa ja tehnyt kultaisen vasikan itselleen vain kyllästyessään odottamaan Jumalaa.
Läpi Raamatun kulkeva Jumalan armo ja kärsivällisyys on kuitenkin ihmeellistä. Jumala näki Israelin rakkaanaan siksi, että se oli seurannut Häntä, ei siksi, että se olisi ollut millään mittapuulla täydellinen. Nyt kuitenkin Jumalan seuraamisen rinnalle oli tullut epäjumalien seuraaminen ja rakkauden väljähtyminen.
Onko mikään pakanakansa vaihtanut jumalia, vaikka ne eivät olekaan jumalia?
Mutta minun kansani on vaihtanut kunniansa siihen, josta ei apua ole.
Jeremia 2:11
Jumala näki, että ne pakanat jotka palvoivat epäjumalia oli ne sitten muiden uskontojen puu- tai kivijumalia tai muita palvonnan kohteita, eivät koskaan mielivaltaisesti vaihtaneet palvonnan kohteitaan. Jopa pakanatkin olivat siis uskollisempia epäjumalan palvonnassaan, kuin Israel oli oikean Jumalan palvonnassa.
Israel, joka oli konkreettisin silmin nähnyt oikean Jumalan tekemät ihmeet, päivittäisen avun ja ruokahuollon sekä muut lukuisat asiat etsi itselleen koko ajan jotain muuta ja parempaa.
Luku on siis varsin traaginen kuvaus syntiin langenneet ihmisen kyvyttömyydestä nähdä nenäänsä pidemmälle. Israelin kansan tekemät valinnat kaiken sen jälkeen, mitä he olivat omin silmin nähneet Jumalan hyvyydestä olivat uskomattomia.
Miksi kukaan, joka on niin paljon nähnyt Jumalan ihmeitä ja hyviä tekoja vaihtaisi Jumalan johonkin paljon huonompaan, materiaan tai ajallisesti täysin arvottomaan asiaan, mikä ei voi pelastaa?
Mutta kuten Jumalan omaisuuskansa Israel, mekin olemme tehneet samaa vuosituhansien ajan. Me ensin opimme tuntemaan Kaikkivaltiaan Jumalan, saamme nähdä mitä hyvää Hän tekee elämässämme ja sitten annamme tulla jotain muuta meidän ja Jumalamme väliin.
Jakeiden varoituksen ydin oli siinä, että Jumala muistutti mistä Hän oli kansansa pelastanut. Seurauksena elävän Jumalan vaihtamisesta vääriin jumaliin oli tyhjyyden tunne, menetetyt siunaukset ja Jumala, joka oli tyytymätön heihin.
Kansa kuitenkin tästä huolimatta jatkoi Jumalansa uhmaamista ja pyrki hakeutumaan samaan orjuuteen takaisin, mistä oli jo kerran pelastunut. He toisin sanoen myivät itsensä prostituoiduksi vieraille jumalille.
Jumalan kielikuvat Raamatussa ovat kovia, mutta myös usein hyvin tarpeellisia. Ja tänään Hän tahtoo myös meitä muistuttaa siitä, mikäli suhteemme Häneen on ajan myötä väljähtynyt tai kenties olemme jääneet Hänelle toistuvasti kiinni siitä, että kaikki tavoitteemme ja aikamme ovat kiinni maallisessa - meidän on pohdittava, olemmeko menossa kovaa vauhtia takaisin sinne, mistä Jumala on jo kerran meidät pelastanut?
Ja mitä me pelkäämme niin paljon, ettemme ole valmiit sitoutumaan täysin Jumalaan? Mikä oman tien kulkeminen meissä saa jatkuvasti sijaa Jumalalta? Mitä on ne halut ja tarpeet, joita jahtaamme jatkuvasti ja miksi?
On selvää, että mitä yltäkylläisemmin meillä menee ja mitä pidempään olemme uskossa, sen helpompaa meidän on antaa suhteemme Jumalaan laimentua kuin maallisen avioliiton. Ja sitä helpompaa meidän on tuoda suhteen tielle sellaisia vääriä asioita, jotka vievät pois Jumalan suunnitelmasta.
Ja mitä enemmän me tavoittelemme kaikkea maallista elämäämme, sen tyhjempää huomaamme elämämme olevan. Oli syymme sitten mitä tahansa, on varsin sydäntäsärkevää, että samalla välitämme myös Jumalallemme kuvan siitä, että juuri Jumala on tehnyt tai jättänyt tekemättä jotakin, koska me päätämme kääntyä Hänestä pois.
Ja nyt, mitä menemistä sinulla on Egyptiin juomaan Siihorin vettä?
Jeremia 2:18
Vaikka Jumala tivaa syitä suhteen väljähtymiseen, Hän ei pakota ketään meistä luokseen. Jos tahdomme lähteä Hänen luotaan pois, Hän antaa kyllä luvan. Mutta olemmeko tosiasiassa valmiit palaamaan omiin tuhlaajapojan sikakaukaloihin takaisin? Olemmeko tosiasiassa valmiit menettämään Jumalan hienon suunnitelman elämässämme? Ja olemmeko valmiit ottamaan sen riskin, ettemme enää tahdokkaan palata maailman teiltä pois?
Ja onko se kaikki uran, maineen, rahan, omaisuuden tai jonkin muun asian tavoittelu sen arvoista?
Aivan siis kuin Jumala kysyi kansaltaan mitä tekemistä sinulla on Egyptin vierailla kaivoilla, Hän kysyy samaa mieltä tänään. Miksi me hylkäämme elävän veden lähteen ja juoksemme sellaisten kaivojen perässä, jotka eivät voi edes pidättää vettä?
Me emme pelastu hyvillä teoilla. Me emme tee työtä sen tähden, että Jumala tarvitsisi apua. Eikä meidän pidä suorittaa velvollisuudesta uskonelämäämme. Sen kaiken tulisi kummuta rakkaudestamme Jeesukseen.
Jos siis tuota rakkautta ei löydy enää kuin vähäsen, tutkitaan sydämiämme tänään, onko ensirakkautemme Jeesukseen väljähtynyt? Kadutaan Hänen edessään omia teitämme ja pyydetään Häntä täyttämään meitä jälleen sillä ensirakkauden palolla, joka meillä joskus oli 🩷
Kuten Jumalan muistellessa Israelin vaellusta erämaassa oli selvää, ettei aika ollut kullannut muistoja. Jumala tiesi, ettei Israelin vaellus erämaassa nuoruusvuosinaan ollut täydellistä ja virheetöntä, vaan jatkuvaa kapinaa ja tyytymättömyyttä. Jumala kuitenkin halusi korostaa tällä ensirakkauden huumalla tämän hetkisten syntien syvyyttä.
Jumala myös arvottaa ihmiset sen mukaan, että seuraavatko he Häntä vai eivät, ei sen mukaan, kuinka virheetöntä mahdollinen vaellus on ollut.
Meiltäkään siis ei tänään vaadita virheetöntä vaellusta. Meille ei olla kasaamassa olkapäille suorituspaineita, vaan kehotetaan katsomaan ainoastaan Kristukseen ja siihen työhön, minkä Hän on jo edestämme tehnyt.
Ja meitä kehoitetaan palauttamaan se ensirakkaus, mikä meillä joskus oli ja luottamaan siihen, että se riittää ja kantaa ja tuottaa hedelmää Hänen käsissään. Se rakkaus on avain pysymiseen Jumalamme yhteydessä ja se on avain siunauksiin ja hengellisesti yltäkylläisyyden elämään.
Kadutaan siis syntejämme ja luotetaan, että tällaisina reissussa rähjääntyneinäkin me kelvataan edelleen Jumalallemme. Janotaan yhä enemmän Häntä ja Hänen voimaansa elämäämme ja jätetään ristin juurelle kaikki se maallinen, joka meitä ohjaa väärään suuntaan.
Ristin luona kiusatulla, langenneella vaivatulla paras paikka on, paras paikka on. Siksi älä koskaan lähde, älä minkään synnin tähden ristin luota pois, ristin luota pois. Ristin luona ainoastaan synnin turmelusta vastaan voitto saatu on. Ristin luona ainoastaan Isä armahtavi lastaan, rauhan julistaa, rauhan julistaa. Ristin luona kiusatulla paras paikka on.
🎧 Pro fide - Jotain suurempaa 🎶
Sisälläni ääni huutaa
Miten kahlittu olenkaan
Muihin itseäni vertaamaan
Esittää en enää jaksa
Oisko liian uskaliasta
Itseni olla vaan
Jatkuvat suorituspaineet
Mieltä painaa voimat hukkaan
Vielä sitä vielä tätä
On pakko vaan pärjätä
Entä jos en onnistukaan
Ja mä tahtoisin omistaa
Levon, rauhan ja olla vaan
Sitä mitä Sinulle oon
Tai elämäni ainoon
Päädyn tuhlaamaan
Luojani auta sinuun katsomaan
Jotta silmäni aukeaa
Vain Sinä voit saada uskomaan
Tällaisena minäkin kelpaan
Sinä etsit minut
Niin kuin helmen kallisarvoisen
Olet huolehtinut
Oon sun aarre vaikka uskois en
Amen 🙏✝️🙏
VastaaPoista