Perässäkulkija
Jumala puhui kahdesti saman viikon sisällä tärkeydestämme odottaa aina Hänen aikatauluaan. Tiedättekö sellaiset vanhat lava-autot, jotka näyttävät juuri ja juuri pysyvän kasassa tiellä? Niillä on kolmio takana varoittamassa hitaasta kulkuvauhdista. Usein ajattelen sellaisen kohdatessa, että Jumala varmaan valitsisi sen kaltaisen auton kulkuneuvokseen maan pinnalle uudenkarhean Teslan sijaan.
Tiedätte varmaan myös tunteen, kun jossain täysin maallisessa asiassa yhtäkkiä huomaamme, että tässä on jotain yliluonnollista ja Jumalan vaikuttamaa, vaikka yritämme järjellä sitä selittää pois. Ajelin siis tuollaisen vanhan auton perässä ja kiirehdin siitä ohi, vaikkei minulla oikeastaan ollutkaan minnekään kiire. Tuntui yksinkertaisesti kärsimättömältä jäädä perään odottelemaan sen hidasta kulkua.
Samanmoinen auto tuli uudestaan edelleni loppuviikosta kohdassa, jossa ei ehkä olisi kerinnyt turvallisesti ohi. Koin sanat pysy perässä. Hetken aikaa ajettuani auton perässä Jumala puhui sen asian tärkeydestä, että meidät on kutsuttu seuraamaan Jumalaa Jeesuksessa. Seuraamaan. Ei kulkemaan edellä tai ohittamaan.
Mieleen nousi välittömästi taannoinen odotukseni ja mielikuva siitä, kuinka monesti pyrinkään kärsimättömänä menemään Jumalan edelle eri asioissa? Jos nyt Jumala olisi tuo lava-auto, ohittaessamme Hänet, emme enää tietäisi mikä on oikea suunta ja minne kääntyä. Todennäköisesti joutuisimme pysähtymään tien viereen tarkkaamaan milloin Hän autollaan ilmestyy.
Tee itsellesi arkki honkapuista, rakenna arkki täyteen kammioita, ja tervaa se sisältä ja ulkoa
1. Mooses 6:15
Emme tiedä missä määrin Jumala auttoi Nooaa arkin kanssa. Kun luemme asiaa Raamatusta, tajuamme, ettei sadetta oltu ennen sitä nähty. Oli siis melkoinen uskonaskel rakentaa arkkia kuivalle maalle.
Emme myöskään tiedä oliko Nooa koskaan nähnyt venettä tai laivaa aikaisemmin. Siihen aikaan ei ollut nettiä tai iltapäivälehtiä saatavilla. Nykyään arkin yksi yhteen mallinnus on rakennettu Yhdysvaltain Kentuckyyn ja se on todella valtava kokoinen. Arkin mitat ovat metreissä 157x26x16 metriä. Kuutio tilavuus vastaa yli kuutta sataa rautateiden karjavaunua.*
Kun mietimme sen aikaista teknologiaa ja rakentamista tai lähinnä niiden puutetta, urakka tuntuu vähintäänkin absurdilta. Sitä katsellessa alkaa hahmottua Nooan 100 vuoden urakan laajuus ja uskomattomuus. Pystyisinkö itse samanlaiseen ojentautumiseen uskossa?
Jumala kuitenkin rakastaa absurdeja asioita ja haluaa toimia elämässämme juuri niiden mahdottomien asioiden kautta. Silloinkin, kun Hän saatti Saaran tulemaan raskaaksi 90 vuotiaana, vain näyttääkseen, ettei asian mahdollistamisen takana voi olla kukaan muu kuin Jumala. Raskaaksi tulon siunaus tuntui myös ihmissilmään erikoiselta sen jälkeen kun Saaran ja Aabraham olivat kokeilleet omaa tietään Hagarin kanssa.
Mutta Jumala ei kutsuaan ja suunnitelmiaan peru meidän lukuisten virheidenkään jälkeen. Eikä meitä, kuten Nooakaan jätetä yksin pärjäämään, vaan kutsuessaan Hän lupaa varustaa meidät. Ja se tarkoittaa, että meillä on jo kutsuun astuessamme toimintaohjeet käsissämme.
Ja juuri tuon alussa mainitun ajoneuvon kautta Jumala haluaa meille puhua tänään. Muistuttaa siitä ketä me seuraamme, mikä on paikkamme siinä show:ssa ja kuinka tärkeää onkaan, ettemme yritä mennä Jumalan edelle Hänen suunnitelmissaan.
Sillä mennessämme edelle, emme enää tiedä tuleeko Jumala perässä. Ehkä Hänen tarkoittamansa tie kääntyi oikealle jo aikaa sitten ja ehkä odotamme väärän tienpenkassa turhaan Hänen ilmestymistään.
Jumala työskentelee aina parhaaksemme, vaikka emme näekkään tietä eteenpäin. Avain on oppia astumaan sivuun ja antamaan Hänen johtaa. Ja se vaatii nöyryyttä.
Jos siis olet vähänkään samanlainen kuin minä, sinulla saattaa olla taipumus tehdä suunnitelmia ja sitten pyytää Jumalaa vain siunaamaan ne. Saatamme luulla aidosti olevamme Jumalan suunnitelmassa, jos ovet edestämme aukeavat. Mutta entä jos sen sijaan, että yritäisimme itse keksiä Jumalan tarkoittamia polkuja, luottaisimme, että Jumala näyttää meille polkunsa kun aika on oikea? Entä jos päästäisimme irti omista ajatuksistamme ja tarpeestamme auttaa Jumalaa Hänen suunnitelmissaan? Entä jos ymmärtäisimme, että Jumalan johdattama tie eroaa navigaattorin ehdottomasta tiestä siinä, ettei se ole aina suorin ja ilmeisin?
Nöyryys ei useimmille meistä ole helppoa, sillä se vaatii meitä myöntämään, ettemme tiedä kaikkia vastauksia emmekä voi tehdä kaikkea itse. Se pyytää meitä luopumaan suunnitelmistamme ja luottamaan siihen, että Jumalan suunnitelmat ovat parempia. Päästämään irti elämämme ohjaksista ja se, jos mikä on helpommin sanottu kuin tehty.
Joten kutsun sinua tänään mukaan ottamaan askeleen taaksepäin ja luopumaan omista suunnitelmistasi ja antamaan Jumalan ohjata sinua. Se ei ole aina helppoa, mutta kun luotamme Häneen, huomaamme, että Hänen tiensä on aina paras tie.
Se on kuin tarina niistä muovihelmistä, joista tarinan tyttö oli niin onnellinen ja päivittäin esitteli niitä ylpeänä isälleen. Isää kuitenkin vaivasi, että tyttö näki vain helmet ja haki onnellisuutensa vain niiden kautta ja pyysi tyttöä heittämään ne takkatuleen. Aikansa surtuaan tyttö pystyi tähän ja ihmetellessään syytä isän pyyntöön, selvisi, että isällä oli takataskussa jotain paljon parempaa, minkä vain rakastava isä voi antaa.
Jumala johdattaa meitä alati vanhurskauden poluilla. Ja Hänen johtajuutensa ei koskaan ole sokeaa ja narsistista johtajuutta, vaan johtajuutta, joka erottaa oikean väärästä ja hyvän pahasta. Hän tietää, miten valita meille oikea polku. Hän tietää mikä meille on parasta. Nauttiaksemme siis Hänen tarkoittamista teistään ja lahjoistaan, meidän on seurattava ja luotettava Häneen kuten pieni lapsi, joka luottaa isänsä rakkauteen, vaikka se pakottaisi joskus laittamaan rakkaita asioita sivuun.
Kuten helmitarinan pikkutyttö, luota, että isä tietää aina parhaiten. Luota Taivaallisen Isämme johdatukseen. Hän ei halua sinulle pahaa, vaan Hän rakastaa sinua enemmän kuin osaat koskaan kuvitella 🩷
Amen 🙏😇❤️🔥👑
VastaaPoista