Sola fide

Kaksi miestä meni ylös pyhäkköön rukoilemaan, toinen fariseus ja toinen publikaani. Fariseus seisoi ja rukoili itsekseen näin: 'Jumala, minä kiitän sinua, etten minä ole niinkuin muut ihmiset, riistäjät, väärämieliset, huorintekijät, enkä myöskään niinkuin tuo publikaani. 

Minä paastoan kahdesti viikossa; minä annan kymmenykset kaikista tuloistani.' Mutta publikaani seisoi taampana eikä edes tahtonut nostaa silmiään taivasta kohti, vaan löi rintaansa ja sanoi: 'Jumala, ole minulle syntiselle armollinen'. 

Luukas 18:10-13

Vertauksen kahden miehen kontrasti on räikeä. Fariseus edustaa uskonnollista omavanhurskautta ja publikaani taasen epäonnistumista ja nöyryyttä. 

Uskonnollinen käytös ilman todellista uskoa ja muuttunutta käytöstä ei saa Jumalan suosiota osakseen.  Publikaanin kengissä oleminen on siis turvallinen paikka, koska se pitää jalkamme maassa.

Sen, minkä itse rakennettu omavanhurkaus vääristää on se, että me emme voi omin voimin pelastaa itseämme. Me emme pelastu teoillamme eikä tekomme ei tee meistä vanhurskaita. Ja sen tiedostaminen tuo meidät päivittäin nöyränä ristin luo.

 

Vertauksessa fariseus listasi uskonnollisia saavutuksiaan rukouksessa ja kiitti Jumalaa siitä, että Jumala oli tehnyt hänet sellaiseksi ja kiitti, ettei hän ollut niin kuin kaikki muut "huonot" ja syntiset ihmiset. 

Kaukaa katsottuna ehkä pätevän rukouksen virhe tapahtui kuitenkin siinä, että vaikka fariseus uskoi olevansa parempi ihminen, hänen oma käytöksensä ilmiantoi hänet. Pahin virhe oli kuitenkin siinä, hän että kiitti Jumalaa väärästä vanhurskaudesta, jonka hän itse oli luonut.

Fariseus ehkä tosissaan uskoi olevansa Jumalan suosiossa ja tekevänsä asiat oikein. Fariseuksen ylpeys ja omavanhurskaus sokaisivat hänet omille virheilleen ja etäännyttivät hänet Jumalasta. Kiittäminen Jumalaa omista väärässä tarkoituksessa tehdyissä teoista teki samalla myös Jumalan rikoskumppaniksi asiaan, mikä oli vakava asia, koska se vääristi kuvan Jumalasta ihmisten silmissä.

Kun siirrymme publikaaniin, emme tiedä, mitä kaikkea hänen omatunnollaan oli, mutta hän tiedosti virheensä ja syyllisyytensä, eikä siis siksi uskaltanut nostaa edes katsettaan Jumalaansa kohti.

Publikaanin nöyryys tunnisti epätäydellisyyden ja tarpeen saada Jumalan ainoaksi avukseen. Täten publikaani pystyi lähestymään Jumalaansa vilpittömästi. Hän tunnusti syntinsä, etsi Jumalan anteeksiantoa ja armoa asiaan. Kuten Jeesus sanoo, publikaani oli tästä kaksikosta ainoa, joka lähti armahdettuna kotiinsa.

Vertaus oli myös esikuvaa tulevaan. Jeesuksen ristintyön ansiosta me saamme luottaa, että aivan kuin publikaani, me tulemme vanhurskaiksi yksin uskosta. Mestarimme on ristillä tehnyt jo työn puolestamme.

Vanhurskaus on siis ikäänkuin lahja Jumalalta meille, meidän uskoamme vastaan. Se, miten käytämme lahjamme on kuitenkin meidän vastuullamme. Pyrimmekö rakkaudesta käsin Herraamme muuttumaan Hänen kehoittaessaan niin ja tekemään hyviä tekoja lähimmäisillemme, tunnustaen kuitenkin virheellisyytemme ja syntimme kuten publikaani, vai toimimmeko kuin fariseus ja suoritamme uskoamme lakihenkisesti vain paperilla, ilman sydämen muutosta?

Vanhurskaus ei siis ole ihmisen sisäistä hyvyyttä ja omavoimaista pyhityksen yritystä, vaan Jumalan lahjoittamaa oikeamielisyyttä. Ja se oikeamielisyys ei pääse koskettamaan ylpeyden sulkemia sydämiä.

Niin hän puhui vielä muutamille, jotka luottivat itseensä, luullen olevansa vanhurskaita, ja ylenkatsoivat muita

Luukas 18:9

Vertausta ei siis kerrottu vain joistakin ihmisistä, vaan se kerrottiin Jeesuksen sillä hetkellä edessä olevista ihmisistä. Ihmisistä, jotka luottivat omiin tekoihinsa.

Ja ystävät, mekin saatamme sortua tähän ajoittain uskon vaelluksessamme. Vertauksen ylenkatsomis sanan lievempiä synonyymeja on väheksyä, olla arvostamatta ja olla välittämättä. 

Ja kuinka helppoa onkaan olla arvostamatta? Älkäämme siis toimiko fariseuksen tavoin listaten milloin missäkin kaikkien muiden ihmisten virheitä ja mokaamisia, älkäämme lyökö niillä ihmisiä kasvoihin, ikäänkuin heillä ei olisi oikeutta pelastukseen.

Puhuminen muiden virheistä on helppoa. Ja vielä helpompaa on itse uhriutua ja saada vastapuoli näyttämään pahikselta. Kun siis puhumme ja arvostelemme muita heidän selkiensä takana, he eivät voi puolustautua tai pyytää anteeksi, koska eivät ole paikalla. Ja mitä enemmän puhumme ja arvostelemme muita ihmisiä, sitä enemmän juomme huomaamattamme  omavanhurskauden katkeraa kalkkia itseemme.

Nykyajassakin on nähtävissä sama kahtia jako fariseuksien ja publikaanien välillä, vaikka se toki on kaventunut Jeesuksen ajoista. Meillä on kuitenkin olemassa uskonnollinen eliitti, jonka eteen publikaanit eivät uskalla synteineen tulla. Ja meillä on fariseuksia, jotka sanelevat keille ristin armo kuuluu ja keille ei. 

Mutta onneksi meillä on - Jumalalle kiitos, kasvava joukko Jumalan armahtamia publikaaneja ja huutavia kiviä, jotka yrittävät saada ääntään kuuluville.

Ääntään siitä, että Jeesuksen ristintyö riittää meille kaikille. Ääntään siitä, että syntien tunnustaminen on tarpeen, mutta me emme pelastu hyvien tekojemme kautta, koska kukaan ei pysty virheettömään elämään. Ääntään siihen, että meidät on kutsuttu Jeesuksen seuraajiksi ja jakamaan ansaitsematonta armoa myös muille, ei kuulumaan uskonnolliseen hyväveli kerhoon.

Vaikka siis Raamatun oppien mukaan eläminen on tärkeää ja varjelee meitä omalta itseltämme, olkoon publikaanin rukous Jumala ole minulle syntiselle armollinen tärkein päämäärämme. Tehdään meidän puolesta kuolleesta ja ylösnousseesta Jeesuksesta tärkein seurattavamme ja päämäärämme.

Luotetaan, että vanhurskaus on yksin uskosta, sola fide ja tänäänkin, solo Christo eli Jeesuksen kuolema ristillä on täysin riittävä syntiemme anteeksisaamiseksi. 

Jeesuksen ristintyöhön ei tarvitse lisätä mitään. Annetaan siis sen rakkauden, jonka Jeesus antoi meille, antaa muuttaa ja johdattaa meitä, ei siksi, että pelastuisimme sen kautta, vaan lähimmäistemme ja Mestarimme iloksi.

Tehdään arjessamme kunniaa sille Nimelle, jonka voima riitti pelastamaan meidät ja riittää pelastamaan jokaisen siihen turvautuvan 🩷

Kun Jumala sanoi Moosekselle toisessa Mooseksen kirjassa kehoituksen riisua kengät Pyhällä maalla, sen oli tarkoitus symboloida kunnioitusta Jumalan läsnäolon edessä.

Annan nyt ehkä rohkean ja triggeröivänkin kielikuvan siitä, että meillä on Pyhän Hengen kautta Jumalan läsnäolo kaikkialla mukanamme, missä liikummekin. 

Voimme siis ajatella, että olemme Jumalan Pyhällä maalla kiroillessamme liikenneruuhkassa, kiilatessamme kauppajonossa, valittaessamme ravintolassa, juoruillessamme työpaikalla ja tapellessamme naapurimme kanssa.

Ja silloin, meidän pitäisi riisua kengät. Pyrkiä nöyryyteen ja käyttäytyä sen arvon mukaiseksi, minkä olemme lahjana saaneet. Ja aina kun emme siihen pysty, pyydettävä anteeksiantoa.

Vertauksen publikaani luotti omiin tekoihinsa. Ja meidän on varottava, ettemme luota omiin tekoihimme ja omaan vaellukseemme. Sillä niin usein me jäämme Jumalallemme kiinni siitä, ettei tekomme, sanamme ja ajatuksemme ole Hänen mielenmukaisiaan. 

Jeesus haluaa siis tänäänkin meidän tässä jakeessa näkevän itsemme. Onko vanhurkautemme Häneltä saatu lahja vai oman itsemme varaan luotu virheellinen imago? 

Mihin me turvaamme ja katsomme, kun seisomme Pyhän Jumalamme edessä? 

Ja siksi, ehkä tämän raskaan ja resonoivankin tekstin jälkeen saan iloisena ilmoittaa sinulle, että koet sitten olevasi fariseus tai publikaani, meidän turvamme on ristintyön tehneensä Jeesuksessa.

 Ja meidän ratkaisumme on publikaanin rukouksessa, Herra ole minulle syntiselle armollinen. Jeesuksen ristintyön myötä, saamme luottaa olimme sitten olleet fariseuksia tai publikaaneja, että tilintekomme jälkeen saamme luottavaisena jatkaa matkaa Mestarimme kanssa.

Vertauksen publikaani ei luottanut mihinkään itsessään. Hän luotti Jumalaan. Ja Jeesus sanoi publikaanista, että Jumala julisti hänet vanhurskaaksi oikeudessaan.

Ystävät, niin lohdullista on, että Jumalamme edessä meidän ei tarvitse päteä. Luetella suorituksia tai tehdä mitään pelastuksemme eteen. Meidän vanhurkautemme tulee uskosta Kristukseen.

Ei siis langeta fariseuksen synteihin, vaan katsotaan yksin Kristukseen. Luotetaan Hänen hyväksyntäänsä ja jaetaan sitä myös pihtailematta muille ihmisille. Turvataan Kristukseen, eikä omaan virheelliseen itseemme. 

🎧 Jumalan kädet kantaa - Nina Åström

TURVASSA OOT, ET ARMOILLA KOHTALON. 

RISTILTÄ VOIMAN SAAT. USKO JA LUOTA VAAN, JUMALAN KÄDET KANTAA. JUMALAN KÄDET KANTAA.

KOHOTAN KATSEEN, SINULTA VOIMANI SAAN, MURHEENI HAIHTUVAT LOISTEESSA KIRKKAUDEN MAAN.

KIPUJEN KESKELLÄ, ELÄMÄN HELTEESSÄ VAAN OPIN, OI HERRANI, SINUUN VAIN TURVAUTUMAAN