Tahdotko sinäkin mennä pois?
Tämän tähden monet hänen opetuslapsistaan vetäytyivät pois eivätkä enää vaeltaneet hänen kanssansa
Johannes 6:66
Luvun alussa oli tapahtunut 5000 ihmisen ruokkimisihme. Jeesuksesta oli yritetty myös tehdä kuningasta ja poliittista johtajaa kansan toimesta. Jeesus vetäytyi yksinäisyyteen ja ollessaan toisella rannalla, kansa löysi Hänet ja saapui paikalle.
Totisesti, totisesti minä sanon teille: ette te minua sentähden etsi, että olette nähneet tunnustekoja, vaan sentähden, että saitte syödä niitä leipiä ja tulitte ravituiksi
Johannes 6:26
Jeesus kuitenkin näki ihmisten sydämen tilan. Osa kansasta seurasi Jeesusta vain sen tähden, mitä Hän voisi antaa heille. He olivat vain välittömien ja hetkellisen apujen perässä.
Jeesuksella oli siis tarve saada kansa ymmärtämään, että jos seuraamme Jeesusta vain maallisten hyötyjen tähden, sen lisäksi ettei se ole oikeaa uskoa, sellainen usko ei kestä vaikeuksia.
Kun siis Jeesus alkoi saarnata vahvaa oppia todellisen seuraamisen merkityksestä, kansa närkästyi. Kansa kenties odotti ruoka ihmeiden olevan päivittäisiä, kuten mannan sataminen erämaassa oli, joten ehkäpä osa heistä oli maallisen avun toivossa vain näennäisen kiinnostuneita Jeesuksen opetuksista.
Kun siis osa Jeesuksen seuraajista näiden puheiden myötä lähti, Jeesus esitti tämän pysäyttävän kysymyksen jäljelle jääneille opetuslapsilleen.
Tahdotteko tekin mennä pois?
Johannes 6:67
Ja Hän tahtoo esittää sen meille myös tänään. Tahdotko sinäkin mennä pois? Ja vaikka moni meistä varmasti vastaakin, ettei todellakaan tahdo, meidän käyttäytymisemme ja sydämen asenteemme saattaa kuitenkin viitata siihen. Kenties huomaamme tekevämme alati kompromisseja maailman, omien halujemme ja Jeesuksen seuraamisen kanssa?
Ja kompromissit ovat aina vaarallisia. Jeesus ei tahdo osa-aikaisia seuraajia itselleen, jotka aina työn tai kriittisen hetken keskellä aina pakenevat. Hänen sydäntään myös särkee nähdä meidän riippuvan Hänessä aina, kun tarvitsemme jotain, mutta muuten elämme omien menojemme ja halumme mukaan.
Monelle ihmiselle myös tänä päivänä, Jeesuksen näyttämä polku on liian kapea kuljettavaksi. Kenties kaipaamme elämäämme vain hyvän mielen kristillisyyttä, joka ei vaadi meiltä mitään? Jotain, jonka voi piilottaa ihmisten seurassa ja jotain, joka antaa meidän tehdä omat valintamme elämässämme?
Meidän on siis pohdittava, mitä Jeesus meille merkitsee? Saako Jeesus näkyä elämässämme ja vaikuttaa valinnoissamme? Seuraammeko Häntä vain ihmeiden tähden, vai sen tähden mitä Hän merkitsee meille? Ja merkitseekö Hän mitään meille?
Kun Jeesus kysyi Pietarilta hänen kieltämisensä jälkeen kolmesti - rakastaako hän Jeesusta, Jeesus ei kaivannut vastaukseksi sanoja ilman merkityksiä. Meidän on ihmisinä helppoa sanoa sanoin, että rakastamme, mutta usein teot ovat niitä, jotka kertovat onko sanat totta vai ei.
Minä olen se elävä leipä, joka on tullut alas taivaasta. Jos joku syö tätä leipää, hän elää iankaikkisesti. Ja se leipä, jonka minä annan, on minun lihani, maailman elämän puolesta
Johannes 6:51
Elävä suhde on molemmin puolista vuorovaikutusta, rakkautta ja yhteistyötä, kumppanuutta ja palvelemista. Kuin hyvä ystävyyssuhde, jossa toiseen voi aina luottaa. Ja vaikka Jeesus taivaallisena Mannana lupaakin turvata päivittäisen leipämme, pelkkä maallinen turva ei voi olla seuraamisemme syy.
Jeesuksessa me löydämme päivittäisen jaksamisen, turvan ja voiman elämäämme. Pystymme elämään vaikeuksista huolimatta. Saamme rohkeuden pelon sijaan, rakkauden vihan sijaan ja pysyvän toivon epätoivon sijaan.
Jakeessa kansa siis ajatteli kuningas haaveidensa siivittämänä, että Jeesus olisi hyödyllinen leivän, rahan, terveyden ja vaurauden tuojana. Jeesus kuitenkin perään kuulutti asennetta, että kestävän uskon perusta on Jeesuksen pitäminen aarteena ilman maallisia hyötyjä.
Ruoka ihmeet puhuvat siis meille tänään siitä, että me saamme kyllä leipää ja kalaa silloin kun tarvitsemme. Joskus se on määräosa leipää, toisinaan niitä jää vakallisia yli. Ja toisinaan olemme keskellä myrskyä ilman Jeesuksen näkyvää läsnäoloa.
Mutta joka tilanteessa me saamme aina luottaa siihen, että seuratessamme Jeesusta, Hän on kanssamme. Hän ruokkii meidät, vaikka näkeekin epäuskomme pienen pojan eväiden äärellä. Hän auttaa, vaikka tietää epäilymme Hänen seuraamisensa kustannuksista.
Joten tänäänkin, Hän pyytää meitä jokaista luottamaan. Astumaan rohkeasti eteenpäin. Tavoittelemaan sitä hengellistä leipää ja pääomaa, jota kukaan ei voi viedä meiltä pois. Tuomaan kenties vielä lapsen kengissä olevan uskomme käytäntöön. Uudistamaan mahdollisesti uskonnollisuuteen taipuneen uskomme jälleen palavaksi.
Joten ystävä, olet sitten millaisen myrskyn, taakan tai tunteiden keskellä tänään, älä lähde pois. Luota, että Jeesus on ystäväsi ja tahtoo sinulle parastasi. Pyydä Häntä näyttämään tahtonsa ja kutsusi elämässäsi.
Älä lannistu vastoinkäymisistä, äläkä anna niiden viedä sinulta Jeesusta pois. Älä mieti mahdollisia kustannuksia, vaan keskity rakentamaan sitä rakkautta ja suhdetta, jonka Jeesus on jo sinulle antanut.
Ja ystävät. Vaikka Jumalan ohjaamat tiet eivät aina olekkaan helppoja, niiden kulkeminen tuo siunaukset ja rauhan tunteen elämään.
Jos siis Jeesus on ollut pelkkänä pinnallisena kokeiluna elämässäsi tai ehkä mietit sen kannattavuutta vielä, haluan varoittaa sinua, että sellaiset ajatukset saattavat olla tie Jeesuksen hylkäämiseen.
Tartu siis Jeesuksen viitan liepeeseen tänään. Älä päästä sitä taivaallista aarretta elämästäsi pois muutamien ihmismielipiteiden tähden. Pyydä Häntä astumaan sydämeesi ja elämääsi asumaan. Ja pyydä rohkeutta Hänen seuraamiseen.
Jeesus on parasta, mitä tässä elämässä voit itsellesi saada ja lähtiessäsi Jeesuksen matkaan, et tule katumaan sitä päätöstä. Hän pitää sinusta kyllä huolta 🩷
Herra, kenen tykö me menisimme? Sinulla on iankaikkisen elämän sanat
Johannes 6:68
Pietarille ja niille opetuslapsille, jotka jäivät, Jeesuksesta luopuminen olisi tarkoittanut selän kääntämistä Jumalan Pojalle ja siten ainoalle toivolle pelastuksesta.
Jeesus on meidän ainoa tie pelastukseen. Jeesus on ainoa, joka meille voi antaa päivittäisen leivän turvan ja lupauksen pelastuksesta. Ja Hän on ainoa, joka voi varjella kaikki askeleemme.
Olemmeko siis valmiit ottamaan Jeesuksen koko pakettina vastaan? Olemmeko valmiit ymmärtämään, ettei kärsimykset ja vaikeudet kerro Hänen rakkaudettomuudestaan, vaan rakkaudestaan?
Olemmeko valmiit seuraamaan, vaikka se maksaisi meille työmme, ystävämme, maineemme tai perheemme?
Ja vaikkei se monestikkaan länsimaissa viekkään tähän tilanteeseen, on asenteemme hyvä olla kuten Pietarilla, Herra, kenen luo me sitten menisimme?
Vihollinen yrittää alati saada meitä pois Jumalan suunnitelmasta. Ja ei, se ei koskaan tule vihollisen kaavussa elämäämme, vaan valkeuden kaavussa. Syöttäen omia ideoita, valintoja ja suunnitelmia blokatakseen Jumalan suunnitelman elämästämme.
Megan Woods laulaa laulussa The Truth, en tahdo kuunnella enää valheita, totuus on, että olen Isäni lapsi.
Laulu muistuttaa siitä, että meillä on jatkuva sota vihollisen kanssa. Kenties seistessämme peilin edessä me emme näe mitään hyvää, mutta taivaallisen Isän katsoessa meitä, Isä sanoo, ettei vaihtaisi meissä mitään pois.
Mitä tahansa taakkaa siis koetkin tänään elämässäsi, saat luottaa siihen, että sinä olet taivaallisen Isäsi rakastama. Ja vaikka me emme olekkaan koskaan tarpeeksi hyviä, se riittää, että Hän on hyvä.
Luotetaan siis Hänen hyvyyteensä ja sen sijaan, että testailisimme lapsellisesti Hänen kärsivällisyyttään jatkuvalla kapinoinnillamme, pyritään sen sijaan saamaan Hänet tyytyväiseksi meihin. Pyritään kuuliaisuuteen ja annetaan Hänelle enemmän hymyn kuin murheen aiheita.
Ja aina kun joudumme toteamaan ettemme tässäkään onnistuneet, luotetaan siihen, että Isän katsoessa meitä Hän kokee kuitenkin ylpeyttä siitä, kuinka pitkälle olemme jo Hänen kanssaan päässeet 🩷
🎧 Jukka Leppilampi - Kysytkö palvelushintaa 🎶
📺 Nina Pathfinder - Kun vihollinen kiusaa
📺 Mika Turunen - Kadotitko Jeesuksen



Kommentit
Lähetä kommentti