Kasvatan kivun kautta

Meillä on lupa lähestyä Jumalaa kaikissa tunteissamme. Meillä on lupa kertoa Hänelle tarkalleen, miltä meistä tuntuu.

Jumala haluaa, että uskallamme olla Hänen edessään todellisen luontomme kanssa, Hän ei halua nähdä meistä mitään kiiltokuva pintaa. Hän näkee, kun meihin sattuu ja meillä on silloin lupa huutaa kivusta. Saamme valittaa Jumalalle. Saamme ilmaista kaikki tuntemamme negatiiviset tunteet. Meidän ei kuulu tukahduttaa niitä ja kärsiä yksin, vaan tunnustaa ne.

Kuten psalmien kirjoistakin näemme, jumalanpalvelus ei aina ole juhlaa, pelkkää ylistystä ja kiittämistä. Vaikka kiittäminen joka tilassa olisikin suotavaa, negatiiviset tunteet eivät ole kiellettyjä. Emme saa opettaa ihmisiä kätkemään tuskaansa. Surun jokaisen puolen ilmaiseminen rohkeasti shokista kamppailuun, vihaan, katkeruuden tunteeseen ja lopulta antautumiseen, usein tuo meidät myös lähemmäksi Jumalaa.

Kaikki tunteemme ovat Jumalan antamia. Me olemme luotu Jumalan kuvaksi ja Jumala on tunteva Jumala. Raamatussa kerrotaan, että Jumala tuntee ja ilmaisee vihaa, surua, mustasukkaisuutta, turhautumista ja muita negatiivisia tunteita, joita me uskovat niin usein yritämme usein tukahduttaa, luulleen, että se on hyvän uskon vaelluksen merkki.

Luulemme yleensä houkuttelevamme ihmisiä tekemällä heihin vaikutuksen onnistumisillamme, voitoillamme ja saavutuksillamme. Näistä asioista puhuminen voi kuitenkin aiheuttaa kateutta, kilpailua ja etäisyyttä ihmisten välillä. Sitä vastoin heikkouksien, epäonnistumistemme ja surumme jakaminen luo yhteisen siteen. Vaikka onnistumisista ja Jumalan työstä ei tarvitsekkaan vaieta, on muistettava myös rehellisyys ja kerrottava nekin hetket, jolloin usko on ollut koetuksella.

Kipu on kuin taajuuskorjain. Kipu riisuu vastapuolen itsensä puolustamisen aseista. Kipu ei kiinnitä huomiota asemaan, varallisuuteen, uskontoon, koulutukseen, ikään eikä sukupuoleen.  Joten jos haluamme tuoda muita lähemmäs itsemme ja Jumalaa, meidän on uskallettava olla haavoittuvaisia, näyttää kipumme. Uskallettava olla rehellisiä. Ja se vaatii usein ensin sen, että uskallamme olla rehellisiä Jumalalle ja itsellemme. 

Ihmiset, joilla on ollut hyvin vähän, jos ollenkaan kipua tai kärsimystä elämässään, saattavat olla todella epäsympaattisia ja jopa tuomitsevia niitä kohtaan, joille elämä on jatkuvaa, tuskallista kamppailua. Pahimmillaan tämä johtaa ymmärtämättömyydessä toisen lyömiseen, viitaten hänen kärsimyksiensä johtuvan piilotetuista synneistä.

Sillä niin inhottavaa kuin onkin, Jumala kasvattaa meitä kivun kautta. Hän tuottaa Hengen hedelmää elämäämme asettamalla meidät usein täysin päinvastaiseen tilanteeseen, kuin haluamme. Opimme rakastamaan, kun Jumala asettaa ympärillemme ihmisiä, joita on vaikea rakastaa. Opimme iloa surun keskellä. Opimme sisäisen rauhan kaaoksen keskellä. Opimme kärsivällisyyttä kun meidät pakotetaan odottamaan. 

Jokaisesta kärsimyksestä voi tulla joko ponnahduslauta kypsyyteen tai kompastuskivi matkallemme, joka vie meitä kauemmaksi Jumalasta.

Uskossa pysyminen työpaikan, kodin, rakkaansa tai maineen menettämisen jälkeenkin on todistus Jumalan voimasta. Jeesuksen suurin opetus ei ollut Hänen ihmeensä vaan kärsimyksensä ristillä. Kärsimys, joka laittaa ihmiset ihmiset pohtimaan, että tuossa uskossa täytyy olla jotain tavoittelemisen arvoista.

Totuuden ja kipeiden asioiden tunnustaminen on, mahdollisuus riisua naamiot, joita meillä on tapana käyttää. Se sijaan että yrittäisimme suojella itseämme, voimme osallistua parantumiseemme jakamalla taakan toistemme kanssa. 

Annamme väärän kuvan ihmisille uskosta, jos jaemme vain pelkkää iloa ja onnistumista. Kun uskosta osaton pohtii Jeesuksen seuraamisen kannattavuutta, häntä palvelee yksittäisiä menestyshetkiä enemmän totuus siitä, että tie ei ole helppo, mutta se on sen arvoista. 

Ollessamme heikkoina, jo valmiiksi vaikeassa tilanteessa, Jumalan vastaus vastoinkäymisen laittamisella elämäämme ja tarkoituksellaan kasvattaa kivun kautta, ei todellakaan naurata. Se saa meidät suuttumaan, itkemään ja kyseenalaistamaan Jumalan hyvyyden. 

Se saa aikaan itkunsekaisen marmatuksen siitä, että jos tämä on uskontosi, niin voit pitää sen itselläsi.

 Jos kuuliaisuuden kiitos on kärsimys, kiinnostus kilvoitteluun ja Jeesuksen seuraamiseen voi lopahtaa.

Vihan, pettymyksen ja katkeruuden tunteet vaihtelevat ja emme todellakaan halua kuulla Jumalan tahdosta ja rakkaudesta, jos koemme, että meitä rangaistaan vain kouluttamisen ilosta.

Kärsimys kasvattaa lause nostaa meissä usein samat vihan tunteet, kuin lapsuudessamme, jos jouduimme painimaan ankarien tai auktoritääristen vanhempiemme kanssa.

..

Meillä on kuitenkin Jeesus, jolla on naulanjälkiä käsissään. Puhumme Jeesukselle, joka on maan päällä seurannut köyhyyden, pettymyksen, pettämisen ja pilkan, lyömisen ja kuoleman koettelemukset. Hän ymmärtää kivun!

Meillä on myös vakaa ja rakastava Isä. Toisin kuin maalliset isämme, Hän kykenee ottamaan vastaan myös negatiiviset tunteet. Hän kestää, että murrumme ja vihastumme Hänen edessään. Hän ei vastaa suuttumukseemme koivuniemen herralla, eikä nälvi ominaisuuksistamme. 

Hän tietää tasan tarkkaan mitä koemme sisällämme ja Hän haluaa, että puramme sen Hänelle. 

Ja kun puramme Hänelle kaiken, Hänellä on mahdollisuus auttaa. Hän olla turvallinen Isä, joka kestää kaiken. 

Sillä vain Jumalassa kiinni pysyminen estää meitä palaamasta maailmaan, katkeroitumisen pidemmäksi aikaa ja auttaa meitä ajan kanssa ymmärtämään Hänen rakkautensa meitä kohtaan.

Ja koska me emme todellakaan ymmärrä sitä rakkautta keskellä kriisiä, kehoitan sinua purkamaan tunteesi, huuda ja itke jos siltä tuntuu, Hän kestää kyllä 💕