Tavoittele kultaa!

Jeesus on kanssamme. Läsnäolollaan Hän antaa meille merkin siitä, että olemme armahdetut ja anteeksi saaneet. Hän haluaa tukea ja auttaa meitä. 


Elkäämme siis pelätkö muutoksia, sillä Herramme ei muutu. Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Hän on rinnallamme. Kiinnittyneenä Häneen voimme saada vakautta ja juurevuutta elämäämme. 


Uskonmatkamme on valmistavaa koulua. Tullaksemme Jeesuksen kaltaisiksi edessämme on matka, jossa Isämme koulii meitä hellällä otteellaan. Puhdistaa kuin kultaa puhdistetaan.


Hän myös pyytää meitä tavoittelemaan taivaallisia aarteita. Ja kun olemme päässeet osaksi taivaallista hyvyyttä, elämämme ei ole enää samaa kuin ennen. Kerran juotuamme Jeesuksen lahjoittamaa iankaikkista viiniä ja iankaikkista elämää, maailma ei kykene enää janoamme sammuttamaan, eikä tarjoamaan mitään parempaa.


Isän halu onkin ettemme laiskistu. Että olisimme palavia. Että tavoittelisimme tulessa puhdistettua kultaa ja työstettävän kullan lailla, olisimme nöyrät tarvittaviin koetteluihin ja puhdistuksiin.


Mutta hän tietää tien, jolla minä kuljen; kun hän koettelee minua, tulen esiin kuin kulta.

Job 23:10


Jalometallina kulta kestää jalostusprosessin ja heijastaa meidän uskomme jalostumista koettelemusten ja haasteiden kautta. Aivan kuten kulta muuttuu raakamalmista jalometalliksi, saamme kokea henkistä kasvua ja muutosta matkallamme. 


Kullan kestävyys muistuttaa meitä sitkeyden ja lujuuden tärkeydestä uskossamme, kun kohtaamme edessäolevan horjumattomalla luottamuksella Jumalaan.


Vaikka maallinen omaisuus katoaa, kullan katoamattomuus materiaalina edustaa lupausta ikuisesta elämästä taivasten valtakunnassa. Kulta koristi myös tabernaakkelia ja se symboloi Jumalan läsnäoloa Hänen kansansa keskuudessa. 


Jeesus korostaa meidän sisäisen puhtauden olevan arvokkaampaa kuin kaikki maailman kulta. Kuinka arvokasta siis puhtaus ja sen tavoittelu onkaan!


Kilvoitelkaamme siis kohti taivaallisia aarteita, nöyrtykäämme puhdistukseen ja puhdistetun kullan lailla odottakaamme ahkerina sitä päivää, kun saamme astella taivaallisen kaupungin kultaisilla kaduilla. 


Älkäämme tyytykö raakamalmin osaan vaan tavoitelkaamme parempaa! Ei aineellisesta rikkautta, vaan puhtautta ja Kristuksen kaltaisuutta keräten aarteita taivaisiin 🩷



Tulessa puhdistettu kulta on metafora koettelemuksissa koetellusta uskosta. Kullan jalostaminen tuo esiin kaikki epäpuhtaudet, kunnes se on muotoiltu kauniiksi ja puhtaaksi jalometalliksi.


Me ihmiset olemmekin varsinaista kakkoslaadun raakamalmia uskoontulessamme ja siksi me usein tarvitsemme kipeästi Isämme tarjoaman puhdistuksen itsemme takia.

 

Laodikean seurakunta ei saa Ilmestyskirjassa kehuja. Se saa moitteet omavoimaisuudesta, Jumalansa hylkäämisestä, haaleudesta sekä maallisen omaisuuden haalimisesta ja siihen turvaamisesta.


Jeesus kehoittaa ostamaan silmävoidetta, että kykenisi näkemään oman tilansa ja Jumalan sekä tulessa puhdistettua kultaa ja vanhurskaan vaatteet.


Niiden ostaminen on onneksi tehty meille ilmaiseksi Golgatan keskimmäisellä ristillä.


Ethän ystäväni turvaa maailmaan, ethän jää haaleaksi?



Kommentit

Suositut tekstit