Jumala näyttää tien

Olen useammankin kuin kerran autolla ajaessani kyseenalaistanut navigaattorin tarjoaman reitin. Joskus se on ollut järkevää, useimmiten ei. Navigaattorin piinaava ääni korvassa tee u-käännös, heti kun on mahdollista muistuttaa myös monesta hetkestä uskonelämässä, kun päätyy tekemään jotain, josta alkaa todella epäilemään, ettei se olekaan Jumalan tahto.


Myös päästessä määränpäähän navigaattorin ilmoittama lause määränpää on oikealla ja katsoessamme asutuksesta autiota maisemaa päädymme usein irvistämään epäuskoisesti.


Raamattu lupaa meille, että Jumalaa ohjaa ja näyttää tien. Kun alamme seurata Jeesusta, Hän lupaa olla kanssamme joka päivä. Miksi sitten Jumalan osoittaman tien seuraaminen on usein niin vaikeaa?


Usein me käyttäydymme uskonelämässämme kurittomien lapsien tavoin. Meillä on tahtomamme pyyntö tai toive mielessämme, johon vain oletamme saavamme Jumalan siunauksen. Vaikka Jumala yrittäisi varoittaa meitä, että pyyntömme ei ole Hänen mielenmukaista tai vie Hänen osoittamalleen tielle, saatamme olla liian sokeita ja kuuroja varoituksille. Meitä kohtaa väistämättä pakotettu u-käännös.


Navigaattori pyrkii aina löytämään tien perille, vaikka ajaisimme kuinka ohjeiden vastaisesti. Se ei lopeta ohjaamista ja tiuskaise käännyit toistuvasti väärin, olet omillasi. Myöskään Jumala ei jätä meitä umpikujaan, kun tulemme Hänen luokseen rehellisen sydämemme ja pyyntöjemme kanssa. Hän haluaa olla oppaamme. Ja kun tulemme Hänen luokseen, Hän usein näyttää meille polun, joka on täynnä toivoa ja mahdollisuuksia.


Meidän rajallinen näkökykymme usein ohjaakin meidät väärään suuntaan tai saa meidät kääntymään takaisin oikean määränpään kohdalla. 


 Sinä olet minun suojani, sinä varjelet minut hädästä, sinä ympäröitset minut pelastuksen riemulla.

 Minä opetan sinua ja osoitan sinulle tien, jota sinun tulee vaeltaa; Minä neuvon sinua, Minun silmäni sinua vartioitsee.

Psalmi 32:7-8


Joskus tulemme tien haaraan emmekä ole varmoja, mihin suuntaan pitäisi mennä. Jumala lupaa antaa meille selkeyttä ja näyttää tien. Uskovina meidän ei tarvitse elää paineistettuina ja peläten tekevämme vain vääriä valintoja. Jumala lupaa opettaa, opastaa ja neuvoa meitä, kuinka meidän tulee elää.


Meillä on navigaattorina Raamattu. Sieltä voimme löytää kristallin kirkaasti Jumalan tahdon. On totta, että siellä ei lue seuraavaa työpaikkaamme tai Jumalan tarkoittaman puolison nimeä, mutta siellä on suuntaviivat toimia oikein ja Jumalan tahdon mukaisesti. Jumala antoi meille myös Pyhän Hengen opettamaan ja johtamaan meitä.  


Monet sanovat Jeremian 33:3 jakeen olevan Jumalan puhelinnumero:

Call to Me and I will answer you, and tell you [and even show you] great and mighty things, [things which have been confined and hidden], which you do not know and understand and cannot distinguish.’ 

Soita Minulle [kutsu minua] niin minä vastaan ​​sinulle ja kerron sinulle [ja jopa näytän] suuria ja mahtavia asioita, [asioita, jotka on suljettu ja piilotettu], joita et tiedä ja ymmärrä, etkä osaa erottaa. AMP


Jotta Jumala johtaisi meitä, meidän täytyy etsiä Hänen kasvojaan ja tahtoaan. Vain kun pysymme lähellä Jumalaa, Hän voi johtaa ja ohjata meitä. 


Monet meistä odottavat suurien päätöksien edessä Jumalan vastausta, mutta monessa pienessä saatamme ohittaa neuvon kysymisen. Kuinka voimme siis odottaa kuulevamme Jumalaa suurissa päätöksissä, jos olemme jättäneet Hänet huomiotta pienissä päätöksissä ja arkemme keskellä?


Mitä pidemmälle olen itse saanut vaeltaa uskonelämässäni, sitä useammin nykyään nöyrryn rukouksessa pyytämään Jumalaa Jeesuksessa avukseni ja Hänen tahtoaan tapahtuvaksi. Jumala onkin aina ollut uskollinen, vaikka itse en ole ollut ja Hän on vastannut rukouksiini omalla tavallaan. Mutta ei todellakaan niin selkeästi, kuin olisin toivonut tai sillä aikajanalla ja tavalla, jota olisin halunnut, mutta uskollinen Hän on aina ollut.


Useimmiten Hänen vastauksensa on syvä hiljaisuus. Kehoitus odottamiseen tai hiljaisuus sen ymmärtämiseen, mitä oikein olen pyytämässä.


Usein olemmekin Jumalan edessä kuin pieniä lapsia, jotka kysyy ja jankkaa samaa asiaa uudestaan, vaikka meille on ehkä jo annettu selkeä vastaus. Meillä ei ole aina käsitystä Jumalan tahdosta eikä varsinkaan siitä, mihin se johtaa, joten meidän on vain luotettava sokeasti Hänen viisauteensa. Hänen tahtonsa on harvoin meidän oma tahtomme. Hän on kuitenkin Taivaallinen Isämme ja haluaa aina meille parasta ja vaikka Hänen tiensä eivät ole meidän suunnittelemia teitä ja Hän usein saattaa vastata rukouksiimme eri tavalla, kuin odotamme ja haluamme, voimme olla varmoja, että Hänen tahtonsa meitä kohtaan on hyvä.


Koska Raamattu on oppaamme ja jos Jumala on jo puhunut selvästi meidän tilannetta vastaavan tilanteen Raamatussa, se on jo ratkaistu. Hän on sama eilen, tänään ja ikuisesti. Hän ei muutu, eikä Hänen hyvä tahtonsa meitä kohtaan muutu. 


Hän osoittaa meille tien, jota kulkea ja kuten navigaattorimme kanssa, meidän on vain luotettava näytettyyn reittiin, vaikka tiellämme olisi mitä esteitä tai epäluuloja tahansa. Hän on rakastava Jumala ja ohjaa meidät oikeaan suuntaan, jos me annamme Hänelle siihen luvan, emmekä yritä etsiä jatkuvasti vaihtoehtoisia reittejä tai poiketa polulta 🩷

Jumala opettaa meitä Isä Meidän rukouksessa pyytämään jokapäiväisen leivän kerrallaan. Hän usein varustaa ja myös ohjaa meidät vain päivä kerrallaan, vaikka toivoisimme tietävämme suunnitelmat ja tilanteet paljon pidemmälle. 

Usein Hän myös sallii meidän olla epätietoisuudessa tahdostaan, opettaakseen meille luottamista Häneen. Reitimme ja kutsumme saattaa olla tuon metsätien mukainen. Me emme näe seuraavaa mutkaa pidemmälle, itse tie näyttää jo siltä, että olemme eksyneet ja jos olisimme tienneet lähtiessä määränpäämme, olisimme varmasti kieltäytyneet.

Se, ettemme tiedä, mikä on määränpäämme, on varmasti meille suuri siunaus. Meidät lunastanut Messias, Jeesus, tiesi määränpäänsä. Hän tiesi mikä Häntä odotti ja ja Hän tiesi ennalta vaikeudet, jotka odotti Häntä. Vaikka Hän oli murtua paineen alla rukoillessaan maljaa pois otettavaksi, Hän oli lopulta valmis luottamaan Jumalan hyvään suunnitelmaan ja sen tapahtumiseen.

Koska Jeesus on kokenut vastoinkäymiset, pelon, ehkä epätietoisuuden ja lukemattomat kärsimykset, Hän todellakin tietää miltä meistä tuntuu. Siksi, on niin valtavan lohdullista, kun Hän sanassaan sanoo olevansa meidän kansamme, joka päivä, maailman loppuun asti.

 Kuten Jeesuksen kohdalla, vaikka meillä on vaikeuksia välillä hyväksyä Jumalan tarkoittamaa tietä kohdallemme, vain Jumalan osoittama tie vie onnelliseen ja meitä tyydyttävään lopputulokseen. 

Ja siihen meillä on jo kaiken kokenut opas, ihana Jeesus matkassamme 🩷


Rukous 

Kiitos Taivaallinen Jumala, että Sinun tahtosi ja tarkoittamasi tie ei ole rajoittunut meidän näkemykseemme tai itsepäisyyteemme. Kun näemme esteet tiellämme tai emmekä ymmärrä Sinun tahtoasi, auta meitä kohdistamaan huomiomme Sinuun ja Sinun äärettömään viisauteesi.

Vaikka Isä joka päivä näyttää siltä, ​​että elämässämme riittää neuvojia, jotka kertovat meille, mitä meidän tulee tehdä, uskoa ja sanoa, auta meitä valitsemaan viisaasti ne ihmiset, jotka annamme vaikuttaa elämäämme ja ymmärtää vain ne valinnat, jotka Sinä olet tarkoittanut kohdallemme.

Sinä Isä tiedät sydämemme. Anna meille selkiys tehdä oikeat päätökset. Anna meidän ymmärtää Sinun tarkoittamasi suunta ja aseta meidät oikealle polulle, jos olemme eksyneet.

Älä anna maailman vaikuttaa meihin tai päätöksiimme. Auta meitä muuttumumaan mielemme uudistumisen kautta, jotta voimme nähdä, mikä on Sinun tahtosi missäkin tilanteessa. 

Kiitos Isä, että olet Kaikkivaltias ja Kaikkitietävä. Sinä näet alun ja lopun. Mikään ei ole Sinulta piilossa. Ohjaa askeleemme Isä ja näytä meille tie, jota haluat meidän kulkevan. Anna meille vahvuutta rukoilla, ettei meidän virheellinen tahtomme tapahtuisi, vaan Isä, Sinun hyvä tahtosi.

Jeesuksen rakkaassa nimessä, Aamen!

Kommentit

Lähetä kommentti

Suositut tekstit