Kallion suojassa

 Kuulen kutsun hiljaisen

seuraan sitä, en epäröi,

sillä tiedän että

se on Herrani ääni,

joka tahtoo puhua minulle; kuiskata:

olet minulle tärkeä!

Hiljaa, niin hiljaa

olla tahtoisin,

alla rukouksen,

että maailman unhoittaisin.

Yritän lähemmäksi Sinua.

Tunteakseni enemmän

voimaasi ja kosketustasi.

Olen askeleen lähempänä,

vihdoin murrun.

Olen tässä, yhä syvemmällä 

ja voimattomana.

Kuin vaivaiskoivu,

 kitukasvuisena, vailla vettä ja

 huolenpitoa.

Yritän sulloa niitä hetkiä, 

kun saan tuntea läheisyytesi, 

itselleni talletettavaksi.

Olen jo poiminut niitä satoja,

 mieleeni, sydämeeni, muistiooni.

Luulenpa, että ne unhoittuvat,

kun seuraava myrsky iskee.

Mutta Sinä olet niin syvällä

 sydämessäni, etten koskaan

voisi enää unhoittaa

Sinua.

 

Ja sitä tuoksua,

 joka Sinussa on.

Se tuoksu saa tänäänkin kaipaamaan. 

Ripustautumaan yhä enemmän 

kiinni Sinuun,

 

Kristuskallioon.

Mutta kiitos olkoon Jumalan, joka aina kuljettaa meitä voittosaatossa Kristuksessa ja meidän kauttamme joka paikassa tuo ilmi hänen tuntemisensa tuoksun! 

2 Korinttolaiskirje 2:14

Sillä kerran toteutuu se, mihin me täällä uskomme. 

Meidät on pelastettu, se on varma toivomme. Mutta toivo, jonka jo näkee täyttyneen, ei enää ole toivo. Kukapa toivoo sellaista, jonka jo näkee.

Roomalaiskirje 8:24