Sinä olet Jumalalle rakas

Joonaan tarina Raamatussa on selkeimpiä opetuksia tottelemattomuudesta. Joona ei halunnut totella Jumalan antamaa hankalaa tehtävää ja pakeni eri kaupunkiin.


Joonan toiminnassa on nähtävissä samaa kuin tämän hetkisessä kristillisyydessä. Monesti haluaisimme olla kuuliaisia Jumalalle, mutta haluamme enemmän siunauksia, rukousvastauksia ja turvallista uskovan elämää. Me haluamme ikuisen taivaspaikan, mutta kun meitä pyydetään kaikesta rakkaudesta ja saaduista eduista tekemään jotakin Jumalan valtakunnan hyväksi, saattamme ajatella, että liian hankalaa ja vaikeaa ja pakenemme Jumalan silmien alta. Haluamme palkinnon ja palkkion ilman työtä.


Kristuksen seuraaminen on kuuliaisuuden valitsemista. Kun kasvamme uskossamme, Jumala odottaa meiltä kuuliaisuutta.


Kuuliaisuutta ei useinkaan voi olla ilman rakkautta. Kun saamme viettää aikaa Jumalan pyhyydessä, kun saamme rakentua ja tulla rakennetuiksi Jeesuksen kanssa - sydämen tilamme muuttuu. 

 

Murtuminenkin Jumalan edessä on vapauttavaa, kun saa tehdä tiliä elämästään. Saamme täyttyä Hänen rakkaudellaan ja läsnäolollaan. Kun saa tulla rakastetuksi ja sovitetuksi Jeesuksen kautta ja tästä rakkaudesta käsin, muuttuneella luonteella meille usein tulee aito halu palvella Jumalaa.


Syvin täyttymys elämässämme täyttyy siinä, kun annamme itsemme Hänelle kokonaan. Mitä enemmän meillä on yhdessä vietettyä aikaa takanamme, meille varmistuu, ettei kuuliaisuus ole enää vain yksi vaihtoehdoista vaan itsestäänselvyys. Ainoa järkevä vaihtoehto. 


Oletko siis valmis heittäytymään? Jumala on valmis käyttämään sinua! Kuuletko kutsun?


Rikotuimmankin ihmisen Jeesus haluaa omakseen. Hän haluaa työhönsä ne, jotka ovat valintaan epätodennäköisempiä. Epätodennäköisiä, mutta päästä varpaisiin asti rakastettuja. Niin olivat opetuslapsetkin. Älä siis mieti osaamattomuuttasi tai puutteitasi, koska Jeesus tietää ne ja on silti valinnut sinut työhösi! Hän varustaa sinut ja ohjaa sinua!


Monesti haluamme valita sen helpon tien ja varman tulon lähteen, mutta kun alamme puntaroimaan sitä kaikkea, mitä Jeesus on tehnyt elämässämme, kuinka paljon olemme saaneet rakkautta ja armoa sekä sen kautta muuttuneet; joudumme toteamaan, että ainoastaan Hän ansaitsee elämämme. Ainoastaan Jeesus. 


Jeesus haluaa tänäänkin sinulle sanoa: 


Tule ja ruoki minun lampaitani.



Jumala etsii vastuunkantajia. Niitä, jotka uskaltavat tunnustaa Jeesusta, niitä jotka ovat valmiita lähtemään vaikkakin sakkokierroksen jälkeen, kuten Joona. Tekemään työtä Jumalan valtakunnan hyväksi. Sinua ja minua. 


Sinä olet Jumalalle rakas. Jeesus on tehnyt paljon puolestasi. Sinä olet saanut tuntea totuuden, parantua ja vahvistua siinä, Jeesus haluaa sinunkin jakavan tuota saamaasi lahjaa.


Mutta sinun ei tarvitse pelätä. Sinun ei tarvitse suorittaa yksin tai omin voimin. Hän on kanssasi, Hän antaa todistamiseen voiman. Hän ohjaa sinua ja on kanssasi.

Sinä et ole koskaan yksin 🩷


Kommentit

Suositut tekstit