Elämänpuu

Jeesus on elämänpuu, koska Hän tarjoaa iankaikkisen elämän niille, jotka uskovat Häneen. Ristintyönsä kautta Jeesus on tarjonnut ja tarjoaa pelastuksen kaikille, jotka kääntyvät Hänen puoleensa anteeksiannon ja toivon saamiseksi. 


Jeesus on elämänpuu myös siinä mielessä, että Hän antaa meille merkityksen ja täyttymyksen elämäämme, uuden yhteyden Edenissä katkenneeseen yhteyteen Jumalan kanssa. 


Jeesus on itse elämä – ilman Häntä meillä ei olisi toivoa lunastukselle tai pelastukselle.


Alkuperäisen elämänpuun Jumala asetti Eedeniin. Ilman ihmisten syntiinlankeemusta se olisi tarjonnut ikuisen elämän Jumalan yhteydessä, ilman vaivaa ja tuskaa. Puu olisi tarjonnut myös loppumattoman ruoan sekä terveyden. Paratiisi oli rakennettu nimensä mukaisesti paratiisiksi. Mitään järkevää syytä ei olisi ollut lähteä sieltä pois. Siellä oli kuitenkin Jumalan armosta yksi keino paeta. Hyvän ja pahan tiedon puu. Jumala halusi tarjota ihmiselle valinnan mahdollisuuden, eikä pakottaa ihmistä luokseen. 


Elämänpuulla on yhteys pelastukseen, koska se edustaa Jumalan antamaa ikuista elämää. Elämänpuu olisi ollut pelastus Eedenissa Adamille ja Evalle kuten Jeesus elämänpuuna on tässäkin ajassa pelastus ihmiskunnalle.


Jeesus myös tarjoaa meille elämänpuuna huolenpidon, ravinnon, parantumisen sekä hengellisen ravinnon. Ja kerran, siirtyessämme ajasta ikuisuuteen saamme syödä tuosta samaisesta Edenin elämänpuusta saaden ikuisen elämän ja turvan Jumalan huolenpidossa, vailla surua ja murhetta.


Raamattu ei määrittele tarkemmin mikä puu tuo elämänpuu oli. Toki ei lajitoveria tästä maasta löytyisikään, sillä Ilmestyskirja kertoo puun tarjoavan kahdettoista eri hedelmät parantavine lehtineen, mutta tuo puu ei kuitenkaan ollut korkea tai mitenkään saavutettamattomissa paratiisin asukkaille, kuten se ei ole meille tänäkään päivänä Jeesuksen muodossa.


Elämänpuu, Jeesus suorastaan notkuu hyvistä hedelmistään, parantavista lehdistään ja ikuisen elämän mahlaastaan. Hänen oksansa ovat silmiemme korkeudella ja hedelmät suorastaan kutsuvat syömään.


Kahdentoista eri hedelmien myötä myös Jeesuksella on lääke ja apu meidän jokaiseen vaivaan ja asiaan. Ei ole mitään sellaista, minkä kanssa et voisi Jeesuksen eteen tulla autettavaksi ja parannettavaksi. 


Jeesus haluaa meidät tänäänkin ruokkia, vaatettaa ja ravita hengellisesti. Hän haluaa, että pysymme Hänen lähellään, saaden avun yksin Häneltä. Hänen parantavat lehtensä ja oksat haluavat kääriä meidät hellään ja parantavaan karhunhalaukseen - luvaten, ettemme ikinä enää ole yksin, että ei ole olemassa mitään asiaa, missä Hän ei voisi tai haluaisi meitä auttaa 🩷💕



Nahkavaatteet, jotka Jumala itse teki alastomille Aadamille ja Eevalle vaativat viattoman uhrin verenvuodatusta ja samalla symboloivat tulevaa pelastusta, joka meille on annettu Jeesuksessa Kristuksessa. 

Se oli ensimmäinen evankeliumisaarna, jonka Jumala itse saarnasi, ei sanoin, vaan symbolein ja teoin. Se oli tie, jota pitkin syntinen ihminen saattoi palata takaisin.

Adamin ja Evan tavoin me liian usein haluamme toimia itse, nauttia hyvän ja pahan tiedon puun antimista etsien sitä toista vaihtoehtoa ja omaa valintaa. 

Liian usein me myös tulemme Jumalan eteen itsekyhätyissä teoissa, tyydymme Kainin tavoin omiin yrityksiimme Jumalan tottelemisen sijaan ja jätämme ottamatta selvää, mitä parempaa Jumalalla olisi ollut tarjota.

Sen enempää kuin viikunanpuu lehtivaate, ei itsekyhätty uskonto eikä omat yritykset ja teot vie Jumalan luo. Sinne vie ainoastaan verellä pestyt valkeat vaatteet, jotka me saamme armosta - uskoessamme Jeesukseen Kristukseen Jumalan Poikana.


Minä iloitsen suuresti Herrassa, minun sieluni riemuitsee Jumalastani, sillä hän on pukenut minut pelastuksen vaatteisiin; hän on peittänyt minut vanhurskauden viitalla.

Jesaja 61:10 

Kommentit

Suositut tekstit