Kelvottoman ilo pitkäperjantaina

Jo lapsuudesta on muistikuva, että pitkäperjantai kesti tolkuttoman kauan. Toki siihen aikaan kaupat ja palvelut olivat kiinni ja koko maa hiljeni aina kristillisien juhlapyhien ajaksi.


Nykyään pääsiäisen merkitys monelle taitaa olla hautautunut kaupallisten krääsän, pääsiäismunien ja muun humputuksen alle. Siitä on tullut sekä lastenjuhla, että pakollisten sukulaisvierailujen kirottu kohde.


Pitkäperjantai tuntuu edelleen itselle pitkältä ja vaikka sanoma vetää vakavaksi, niin toisin kuin lapsuudessa, siihen on tullut myös rinnalle ilo. 


Ilo siitä valtavan upeasta työstä, mitä Jeesus teki ristillä sinun ja minunkin hyväksi.


Ristillä kuoleminen oli osa Jumalan nerokasta pelastussuunnitelmaa pelastaa ihmiskunta Pojan tuoman armon kautta, kun emme me kelvottomat ihmiset muuten olisi sitä pelastusta saaneet Kaikkivaltiaan Isän edessä. 


Jumalahan on itse oikeudenmukaisuus, joten sormien välistä katsominen ei olisi ollut vaihtoehto täysin oikeudenmukaiselle ja Pyhälle Jumalalle. Se ei olisi ollut oikein vanhoja, edesmenneitä vanhurskaita kohtaan. Tarvittiin suunnitelma. Ja se suunnitelma oli Jeesus.


Viattoman Pojan päälle lasketaan ihmiskunnan synnit ja se uhrataan ristille, jotta jokainen joka tähän uskoo, pelastuu. Vailla vertaansa oleva pääsiäiskaritsa.


Ja totuushan on, että kyllä Jumala joutuu katsomaan vähän sormienkin läpi ja se katsominen tapahtuu Pojan myötä.

 

Koska Jeesuksen myötä, meidät kaikki ihmiset päästetään tavallaan sormien läpi taivaaseen. Riittää usko Poikaan ja kääntyminen pois synnin elämästä.


Me ihmiset itse emme tule ikinä ansaitsemaan taivaaseen pääsyä ja hyvä niin, koska ei meistä siihen kukaan kuitenkaan pystyisi.


Siksi tänäkin pitkäperjantaina olisi hyvä edes hetkeksi pysähtyä hiljentymään sekä myös iloitsemaan sydämessään siitä valtavasta armotyöstä, josta me saamme olla osallisia. 


Jeesus on lunastanut meidän jokaisen kelvottoman ihmisten pääsyn taivaaseen. Taivaaseen - tuonne mahtavaan paikkaan, jossa itku ja kärsimys on vihdoin poissa. 


Jos kristillisestä sanomasta puuttuu toivo tuonpuoleisesta elämästä taivaassa se jättää ihmisen vaille pysyvää toivoa. Sanomasta tulee hampaaton, jos siitä puuttuu odotus Jeesuksen paluusta ja toivosta päästä lopulliseen vapauteen rakkaidensa luo.


Elämä täällä synnin ja kaikenlaisen suorittamisen tuomassa ahtaassa oravanpyörässä käy raskaaksi, jollei meillä ole toivoa. Ristintyön tuoma toivo kantaa perille ja vie Isän kotiin taivaaseen. 


Siispä juhlikaamme, iloitkaamme, hiljentykäämme ja erityisesti opettakaamme lapsillemme pääsiäisen merkitys. 


On kuitenkin turhaa riistää lapsilta pääsiäismunien ja pääsiäisen tuomaa iloa, sen sijaan uskovina, voimme korostaa, että juuri Jeesuksen ristintyön takia me saamme nauttia pääsiäisestä. Taivaan Isä rakastaa lapsiaan ja tuota rakkautta on syytä opettaa kaikkialle ja kaikkialla.


Suklaamunien mutustelun aikana voi jakaa evankeliumin sanomaa. Sanomaa, joka uppoaa vielä tänäkin päivänä.


Aurinkoista ja rakkaudellista pääsiäistä kaikille ja olkaa siunatut, te kaikki rakkaat lukijat 💖



Jumalan sanan mukaan ihmisen todellinen arvo perustuu luomistyöhön. 

On ihminen terve tai sairas, heikko tai vahva, lähimmäisilleen hyödyllinen tai hyödytön, hän on Jumalan silmissä äärettömän arvokas. 

Taivaan kansalaisina me saamme ylistää Luojaamme siitä, millaisiksi Hän on meidät tehnyt. 

Ja taivaan kansalaisina, me saamme odottaa Jeesusta pelastajaksi, kotiin viejäksi. 

Silloin kaikki vajaa lakkaa.

~


Mika Karola - Hengen voimaa 🎶🎶





Kommentit

Suositut tekstit