Kivusta kasvuun

Me ihmiset yleensä loukkaannumme ja katkomme välit, jos joku meitä kohtaan on ikävä tai kohtelee kaltoin.

Tunnemme syystä itsemme loukatuiksi ja kuin suojellaksemme itseämme päädymme rakentamaan vihasta ja katkeruudesta itsellemme muurit, jonka takaa me emme näe, eikä meitä nähdä.

Mitä syvemmällä olemme tuossa anteeksiantamattomuudessamme ja vihassamme, sitä enemmän itseasiassa rikomme itseämme ja lähellä oleviamme. Suojelukseen rakentamamme muurit eivät tosiasiassakaan suojaa, vaan estävät parantumisen ja säilövät kaiken pahanolon sisällemme.

Jeesus opettaakin Matteuksen kuudennessa luvussa, jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi. Mutta jos te ette anna anteeksi toisille, ei Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne.

Tämä on kova pala uskovalle ja monen matka seisahtuukin tässä. Emme ymmärrä, miksi meitä vastaan rikkoneille pitäisi antaa anteeksi? Mitä suurempi vääryys tai rikos meitä kohtaan on tehty, sitä vähemmän ymmärrämme.

Aikasempi Matteuksen luku myös kehottaa rukoilemaan samaisten vihamiestemme puolesta. No nyt. Jo on Jumalalla huumoria! Että vielä pitäisi rukoilla minua vastaan rikkoneille?

Kuitenkin se, mitä me emme näe useinkaan katkeruutemme ja vihamme vallassa, on, että me itse asetumme tuomareiksi.

Jeesus ja Isä haluaa, että jokainen ihminen pelastuu. Jokainen on ansainnut pelastuksen murhamiehestä viattomaan lapseen. Jos me, varsinkin uskossa ollessamme rupeamme ajattelemaan, että joku ei ansaitse anteeksantoa, asetumme Isää ylemmäs määrittelemään sen, kuka kelpuutetaan ja kuka ei. Ja näinhän ei suinkaan saisi olla.

Jeesus on meidän kaikkien synnit sovittanut ristillä ja vähin mitä voimme tehdä, on armahtaa kanssa sisariamme ja veljiämme, vaikkeivat he olisivatkaan sitä ansainneet.

Tätä vaaditaan meiltä jokaiselta. Myös minulta aikanaan, otettuani Jeesuksen vastaan. Hän piti minulle luentoa, että ihmisille on annettava anteeksi. Koska Hän oli antanut minullekkin anteeksi. Yksi nimi kerrallaan, lueteltiin ihmisiä ja siinä missä joidenkin kohdalla tehtävä oli helppo, oli toisien vaikeampi. Jeesus oli kuitenkin vierellä niin kauan, että tuo lista saatiin loppuun. Jokainen nimi listalla sai anteeksiannon.

Toki, minähän annoin anteeksi puhtaasti siitä syystä, että janosin Jeesusta ja taivaaseen pääsyä niin paljon, että ajattelin että jos tuo Mies minulta jotakin pyytää, Hän kyllä saa sen. En ymmärtänyt vielä muusta.

Myöhemmin tästä, oivalsin kuitenkin jotakin valtaisaa. Ei anteeksianto käsky ole vain sen takia,  että nöyrtyisimme Isän tahdon alle, sehän on vapaaehtoista alunperinkin. Vaan anteeksianto on yksi suurimmista lahjoista, joita voimme antaa itsellemme ja muille!

Se helpotus ja ilo, minkä saamme elämäämme, kun luovumme meitä painostavasta vihan ja katkeruuden kierteestä on valtavaa. Se kaikki on sekä vapautunutta aikaa Herralle, että meille itsellemme. Kuinka paljon helpompaa onkaan, kun ei ole kokoajan huonolla tuulella?

Ei minuakaan kohtaan väärin tehneet olleet ansainneet anteeksiantoa, mutta meidän tehtävämme ei ole tuomita, eikä asettaa ihmisiä paremmuusjärjestykseen. Emme voi alkaa hinnoittelemaan armoa eri ihmisille, heidän käytöksensä perusteella.

Ja se mitä anteeksiantaminen on myös itselle opettanut, että nuo muurit, jotka myös itselleni rakensin, ne toivat mukanaan vaan vihaa, itsekkyyttä ja katkeruutta. Karkottivat ihmisiä, jotka eivät päässeet noiden muurien läpi. Olin lopulta suojennut itseäni niin paljon, että olin yksin vihani keskellä, koska en kehenkään luottanut.

Toinen äärimmäisen mahtava lahja sekä parantava keino itsellemme ja muille on rukoustaistelu. Rukouksessa saamme ja parannumme. Ja parannamme muita.

Rukouksessa meille puhutaan, avataan asioita. Sen vihollisenkin puolesta rukoileminen on tärkeää, koska meidän pitää ajatella muita ihmisiä veljinämme ja siskoinamme. Me emme myöskään useinkaan tiedä vihollisemme taustoja. Siellä takana on usein rikkinäinen ja rikottu ihminen, joka purkaa pahaa oloansa niihin, jotka tielle sattuvat. Pettynyt ihminen, joka ei tunne Jeesusta. Kuitenkin joku Jeesuksellekin rakas ihminen, joka ansaitsee armon.

Taivaassa ei tunneta vihaa eikä katkeruutta, emmekä voi seistä taivaanporteilla vihaisina vieressä seisojaamme kohtaan. 

Kuten Matteuksen vertaus kuninkaasta, joka ei antanut anteeksi palvelijalleen, saadessaan itse ensin paljon enemmän anteeksi. On meidänkin tilanteemme sama Jeesuksen edessä. Hänen ristintyön myötä. Olemme saaneet ristillä paljon enemmän anteeksi kuin joudumme muille antamaan.

Älä kuitenkaan pelkää, että joutuisit haastavaan tehtävään yksin. Joka kolkuttaa, sille avataan ja joka anoo sille annetaan. Jeesus kasvattaa meistä jokaista tähän anteeksiantoon. Hän on jokaisen apuna. Kun rukoustaistelusi tuottaa tulosta ja vihamiehesi pyytää sinulta anteeksi ja kun näät, että asiat tapahtuvat, jotka tuntuivat mahdottomilta ymmärrät, että käsissäsi on suuri ase. Rukous. Juuri mihinkään me ihmiset emme omin voimin pysty, mutta Jeesuksen kanssa mahdotonkin on mahdollista 💝