Uskova ei ole yli-ihminen

Työntekijän uni on makea, söipä hän vähän tai paljon; mutta rikkaan ei hänen yltäkylläisyytensä salli nukkua.

Saarnaaja 5:11 


Unella on valtava merkitys moniin toimintoihin, kuten yleiseen mielialaan, stressiin, sokeriaineenvaihduntaan, nälänsäätelyyn ja mikä itseäni yllätti niin kehonkoostumukseen!


Jokainen myös voi samaistua, että ajatuksenjuoksu univelkaisena ei ole järin hyvää. Muisti ja päättelykyky haastaviin tehtäviin sakkaa.


Kokemuksesta voin myös sanoa olevani itse univelkaisena ärtynyt, laiska, itkuherkkä, nälkäinen ja varsin lyhytpinnainen.


 

Nukkuessamme myös solut uusiutuvat ja ruoansulatuskin saa tarvitsemaansa lepoa. Jos ihminen ei pääse palautumaan ja solut uusiutumaan, tämä johtaa kaikenlaisten sairauksien syntyyn.


Haitallista ja vaarallista ihmiselle siis kaiken kaikkiaan valvominen. Ihminen tarvitsee noin 7-9 tuntia katkeamatonta unta joka yö.


Nukkuminen on myös avointa hengen toimintaa. Nukkuessamme näemme myös unia. Jumala puhuu meille. Varottaa, ilahduttaa ja toruu. Toki saatamme nähdä myös alitajuntamme tai sielunvihollisen syöttämiä ja sekoittamia unia.


Unessa, öisessä näyssä hän puhuu. Kun ihminen vaipuu uneen, kun hän nukkuu vuoteellaan, silloin Jumala avaa hänen korvansa ja varoittaa ja uhkaa saadakseen hänet luopumaan pahoista teoista ja karsiakseen hänestä ylpeyden, sillä Jumala tahtoo pelastaa hänet joutumasta hautaan tai juoksemasta keihäiden saaliiksi. 

Job 33:14-18 92 käännös.


Jumala on siis luonut ihmisen toimimaan siten, että unen aikana ihminen latautuu kuin patteri. Ihminen ei ole kone eikä sellaiseksi tule. 

Me olemme varpaanpäästä päälakeen asti luotuja. Jokainen kehomme toiminto on tarpeellinen. Kun osaamme kuunnella kehoamme ymmärrämme, että se viestii oikeaan aikaan nälästä, surusta, unen ja liikkumisen tarpeesta.


Kuten unta ei saisi säästellä haudassa suoritettavaksi; ei itkua ja pahaa oloakaan ei saisi pantata sisälleen. 


Raamattuhan ei kiellä suuttumista vaan kehottaa, kun suutumme, älköömme syntiä tehkö. Siis itke, naura ja sure ystäväni kun siltä tuntuu! 


Älä anna muiden ihmisten määritellä sitä, mitä saat tuntea! Älä peittele iloasikaan Herrassa. Anna tunteidesi tulla, ne ovat sinullekin syystä luodut. Sinun puhdistamiseksi ja rakentamiseksi.


Muistakaamme huolehtia siis Herran työssä myös itsestämme. Se ei ole itsekkyyttä, kun sen tekee terveissä rajoissa. Tankatkaamme ja ladatkaamme akkujamme ajoissa. Pysykäämme kohtuudessa. 


Kehomme on Jumalan temppeli, ja pitäkäämme se loistossaan! Ei keinotekoisesti, materialisesti tai ulkokultaisesti, vaan rakentakaamme ja rakentukaamme Kristuksessa sisäisesti vahvoiksi, levänneiksi ja Kristuksen rauhalla täyttyneiksi kivijaloiksi. 



Siunattua alkanutta viikkoa sinulle 💖




Kommentit

Lähetä kommentti

Suositut tekstit