Kutsu paastoon

Paasto on elimistömme puhdistuskeino sekä mahdollisuus intensiivisempään rukouselämään. Usein ajattelemme paastoa haastavana itsensä rankaisukeinona sen sijaan, että voisimme ajatella sen ennemminkin oikeutena ja mahdollisuutena palvella Jumalaa paremmin. 


Rukoukseen yhdistettynä paasto on voimallinen väline Jumalan etsimisessä, vastauksien saamisessa ja hengellisessä taistelussa.


Paasto on myös merkki nöyrtymisestä. Se on taistelua omaa lihaamme vastaan. Osoitus Jumalalle tosissaan olemisestamme rukoillessamme ihmisten ja asioiden puolesta. 


Kuuluttakaa pyhä paasto, kutsukaa koolle juhlakokous, kootkaa vanhimmat ja kaikki maan asukkaat Herran, teidän Jumalanne, huoneeseen ja huutakaa Herran puoleen. 

Jooel 1:14


Hengellinen paasto on kuitenkin hyvä tehdä joko Jumalan kehoittamana tai muuten puhtaalla mielellä. Paasto ei voi olla kiristyskeino vastauksien ja näkyjen saamiseksi Jumalalta eikä sitä pidä suorittaa osoittaakseen olevansa muita parempi tai kurinalaisempi. Oikea paasto sisältää sydämen katumusta, Jumalan puoleen kääntymistä ja parannuksen hedelmiä tavalla tai toisella.


Katso, paastopäivänänne te ajatte omia asioitanne ja ahdistatte työhön kaiken työväkenne. Katso, riidaksi ja toraksi te paastoatte, lyödäksenne jumalattomalla nyrkillä. 

Jesaja 58:3


Paastolla itsessään on valtava vaikutus terveyteen. Ruoansulatus saa lepoa, iho virkistyy ja kuona-aineiden poistuminen on vilkkaampaa.


Moni kertoo myös elintasosairauksien helpottavan pitkällä paastolla. Paaston koetaan myös ehkäisevän kipeäksi tulemista sekä säännöllisesti toteutettuna toimivan skarppauskeinona ruokavalioomme. 


Pidempi paasto myös säästää aikaa hiljentymiselle, kun kaikenlainen ruoan parissa touhuaminen jää pois.


Riippuen miten paastonsa haluaa suorittaa, se vaatii jonkin verran luonteenlujuutta. Haluan kuitenkin kaikkia rohkaista kokeilemaan. Usein ennakkopelkomme tai muistikuvamme maalaavat rankemman kuvan, kuin mitä paasto todellisuudessa on. 


Eikä pidä olla itselleen liian ankara. Eilen, tuhkakeskiviikkona alkaneen 40 päivän sijaan voi paastota pari päivää tai viikon. Tai ramadan tyylisesti tuon ajan. Oman jaksamisen mukaan. Paaston voi toteuttaa myös mehu tai Danielin paastona. 


Veden juominen on tärkeää muistaa paastolla sekä huolehtia suolatasapainosta ja mitä rankemman paaston aikoo suorittaa. Kahvi kannattanee jättää pois tai ainakin vähentää käyttöä. Muutenkin paaston ohella on hyvä hiljentyä kaikenlaisesta turhasta ja epäpyhästä minkä tiedämme olevan elämässämme ylimääräistä. Keskittyä viettämään aikaa rukouksessa Jeesuksen kanssa.


Itse nautin paaston tuomasta valtavasta energiamäärästä ja vireydestä. Tuntuu että suolistokin juhlii riemunkiljahduksin. Hengellinen yhteys on myös aktiivisempi paastolla ja paasto onkin hyvä koko kehon rukouskeino.


Oman ensimmäisen hengellisen paaston koin todella merkittävänä. Tuolloin sain kaksi merkittävää kehoitusta, joiden noudattaminen vaikutti vahvasti siiihen, missä olen tällä hetkellä uskonmatkassani.


Siksipä haluan haastaa sinut rakas uskonveli tai sisar liittymään pääsiäistä edeltävään paastoon ja rukousrintamaan. Me kristityt länsimaissa olemme usein hyvin mukavuudenhaluisia. Tuudittaudumme ehkä liiaksi valmiiseen armon pöytään. Paasto on kautta linjan Raamatussa katumuskeino sekä keino osoittaa kuuliaisuutta Jumalalle ja nöyrtyä suuren Auttajamme edessä. Vaikka olemme uudessa liitossa Jeesuksen myötä, emme saa unohtaa tätä lahjaksi annettua katumus ja rukouskeinoa, kuten Jeesuskin vuorisaarnassaan toteaa: "kun te paastoatte" ei jos.



Rukoilkaamme paastoillessamme myös Suomen puolesta ja rukoilkaamme, että me, Herran työmiehet ja naiset heräisimme palaviksi Jeesuksen seuraajiksi. Työtä on paljon, mutta työmiehiä ja aikaa vähän.


Mutta vielä nytkin, sanoo Herra, kääntykää minun tyköni kaikesta sydämestänne, paastoten, itkien ja valittaen.

Jooel 2:12



Meillä ei ole velvollisuutta suorittaa uskoa, matkamme on maksettu jo ristillä. Sydämenhalu Jeesuksen edessä on se tärkein. 

Halu seurata Vapahtajaa.


Kommentit

Suositut tekstit