Pois omavaraisuudesta


Voi kuinka monesti minäkin olen tuon kuvan kaltaisessa tilanteessa ollut. Olen antanut jo elämäni ohjat Jeesukselle mutta silti, yritän seistä Hänen edessään jonkin pelastusrenkaan kanssa.



Kaikkivaltiaan edessä, joka voi tehdä ja muuttaa kaiken! Onko mikään hullumpaa kuin raahautua Hänen eteensä maallisien turvallisuutta tuovien asioiden kanssa?  Ikäänkuin hätäpoistumisreitin kanssa siltä varalta, että Jumala ei pidäkään meistä huolta?


Luottaminen tuntemattomaan onkin usein hankalaa, se tuntuu toisinaan siltä, kun pitäisi ilman uimataitoa hypätä mereen - luottaen, että aina kun vajoamme, meidät nostetaan.


Luottaminen Jeesukseen ei ole ainoastaan luottamista, se on itsensä tuomista kokonaan ristille. Taakkojensa antamista Jeesukselle, uskomista siihen, että nyt on minun vuoroni olla vihdoin kannateltavana.


Ei tarvitse jaksaa, kaatuilla eikä luottaa omaan arviointikykyynsä. On annettava Jeesuksen puhdistaa elämästä kaikenlaista turhaa, väärää turvallisuutta tuovia asioita.


Aikuiselle ihmiselle luottaminen ja lapseksi tuleminen Kristuksessa on uuden opettelua. Kun on koko ikänsä joutunut pärjäämään, huolehtimaan itsestään ja perheestään, ottamaan vastuuta, onkin outoa antaa elämänsä hallinta jollekkin muulle. Yhtäkkiä kaikki onkin jonkun muun vastuulla ja pitäisi vain epäilemättä uskaltaa päästää irti, vaikkei tiedä vielä, mihin se vie.


Matka omavoimaisuudesta kohti murtumista ristin juurelle onkin usein pitkä.


Ristin juurella saamme laskea irti yrityksemme pärjätä itse ja epätoivoiset oravanpyörissämme juoksemiset. 


Kyyneleemme saavat valua pitkin poskiamme todetessamme, että voimamme totta puhuen loppuivat jo ajat sitten ja vuosien paino onkin yhtäkkiä laskettu harteiltamme pois. Enää meidän ei tarvitse toimia varavirralla. On joku muu, joka antaa meille virran ja voiman, kannattelee hauraita, mutta Jeesusta halajavia sydämiämme.


Alussa mainitut pelastusrenkaat alkavat tuntua jokaisella uskovalla jossain kohtaa typeriltä. Ne on katoavaisia, oli ne sitten työpaikkoja tai rahaa. Ne on pettävää turvallisuutta tuovia asioita, jotka saattavat kadota yhdessä pienessä hetkessä, elämän myrskyn iskiessä.


Mutta Jeesus ei katoa. Hän on sama tänään, huomenna ja iänkaikkisesti. Hän pitää jokaisesta huolta, jonka on kutsunut luokseen. Kaikessa voit luottaa ja turvata Häneen. Anna Hänen nostaa ja kuljettaa sinut sinne, missä on hyvä olla, missä turva on yksin murtumattomassa maaperässä,  Jeesuksessa. Meidän Kristuskalliolla 💝


Marika Blomerus - Armokalliolla 🎶🎶




Lapsen kaltaisuudessa ja nöyryydessä on jotain samanlaista kuin enkelien palvelualttiudessa. Suureksi tulemisen sijasta Jeesus odottaa meiltä seuraajiltaan nöyryyttä. 

Jeesus sanoo ”Ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan”. 

 Evankeliumissa Jeesus mainitsee rinnakkain lapsenkaltaisuuden ja nöyryyden. 

Nöyryys on omastaan luopumista ja suostumista toisen, Jumalan tahtoon. Ja toisen palveleminen sitä, että asettaa toisen tarpeet oman itsensä edelle.

Uskomista Isään kuin lapsi, uskomista että Kaitsijamme haluaa meille vain parasta, uskomista, että me olemme rakastavan vanhemman suojassa, joka ohjaa ja kasvattaa meitä.

Joka rakastaa aidosti ja pitää huolta.

~

Katsokaa, kuinka suurta rakkautta Isä on meille osoittanut: me olemme saaneet Jumalan lapsen nimen, ja hänen lapsiaan me myös olemme. Tästä syystä maailma ei meitä tunne, eihän se tunne häntäkään.
1. Johanneksen kirje 3:1



Kommentit

Suositut tekstit