Taivas aarteita

Jeesus kehottaa meitä maallisen omaisuuden sijasta keräämään aarteita taivaaseen, niitä aarteita, joita kukaan ei varasta eikä aika tee tuhojaan. Mutta miten taivaaseen kerätään aarteita?


Ja jos joku antaa edes kupin kylmää vettä yhdelle näistä pienistä, jotka ovat minun opetuslapseni, totisesti minä sanon teille: hän ei varmasti menetä palkkaansa. 

Matteus 10:42


Hän vastasi heille: Jolla on kaksi paitaa, antakoon toisen sille, jolla ei ole yhtään. Jolla on ruokaa, tehköön samoin.

Luukas 3:11


Sielujen voittaminen ja lähimmäisen rakkaudesta kumpuavat teot ovat niitä, joita ei voida viedä pois. Ne kartuttavat aarteita taivaisiin, jos ne tekee puhdassydämisesti.


Silmiini osui aamulla suositussa video sovelluksessa erään kiinalaisen miehen tekemät videot. Tuo mies etsi kaduilta niitä, jotka apua tarvitsivat. 


Hän osti ihmisille ruokaa, antoi takkinsa päältään palelevalle, osti köyhän myyjän kaikki juurekset, seurasi montaa tapaamaansa ihmistä heidän koteihinsa, jotta näki, missä oloissa he elivät ja mitä vielä tarvitsivat. Siivosi raajarikkoisen kodin. Jokaiselle heistä antoi myös rahaa millä ostaa jatkossa ruokaa.

Mies myös näki ihmisten käsissä olevat haavat, rikkinäiset kengät ja tarjosi monelle suihkussa käynti mahdollisuuden. 

Kantoi kaupasta ruokaa, vaatetti köyhän. Monen iäkkään polttopuun kerääjän ja myyjän puutaakan kantoi itse. Hän näki myös kadulla sen, joka keräsi tähteitä maahan pudonneista ruuista.


Mutta mies ei ainoastaan nähnyt heidän maallisia tarpeitaan vaan henkiset myös. Kuunteli ihmisten huolet ja elämän tarinat. Nuo vuolaat itkut, kun mies kysyi miten voit, vastaajien itkiessä, että heistä ei ole kukaan välittänyt pitkään aikaan. Kukaan ei ole kysynyt aiemmin, että miten voit. Ihmisten suru, että heillä ei ole ketään, kuka auttaisi. 


Suurin osa kieltäytyi rahasta, koska kokivat etteivät voi millään maksaa takaisin. Mutta mies oli sinnikäs ja ei luovuttanut ennenkuin oli varma, että oli auttanut kaikessa missä voi. Miehen pyyhkiessä kyyneleitä ihmisten poskilta tajusin, etten edes muista milloin olisin itkenyt niin paljon kun katsellessa noita videoita.


Vaikka meillä Suomessa ei olekaan yhtä paha köyhyys, kuin Kiinan maaseuduilla, meillä on silti paljon niitä, jotka eivät rahallisesti pärjää. Niitä, jolla ei ole ketään, joka kysyisi miten voit, niitä jotka tinkivät omastaan jotta lapsille edes riittäisi ruokaa. Ja niitä, jotka eivät ole kuulleet todellista evankeliumia.


Tuo mies teki sitä työtä, mitä meidät kristityt on kutsuttu tekemään. Rakastamaan lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Me emme elä täällä itseämme varten, vaan toisia.


Taivaaseen voitetut sielut ja pyyteettömän teon tekeminen sille, joka ei voi maksaa takaisin on juuri näitä aarteita, joita voimme tehdä. Matteuksen jakeen 10:42 kuvaava kylmä vesilasillinen ei maksa meille länsimaisille ihmisille juuri mitään. Se kuvaa tekoa, joka ei vaadi meiltä paljoa -mutta antaa saajalleen paljon.


Antaa voi vähästäänkin. Aina raha ei ole se mitä ihminen eniten kaipaa. Usein ihminen, varsinkin heikompiosainen haluaa tulla nähdyksi ja kuulluksi. Saada sanan, jolla jaksaa huomiseen. Kädestä kiinni pitäminen ja lause Jeesus rakastaa sinua, koskettaa kovintakin kivisydäntä sekä tuo lohdun sille jolla ketään ei ole.



Kukin antakoon sen mukaan kuin on mielessään päättänyt, ei vastahakoisesti eikä pakosta, sillä iloista antajaa Jumala rakastaa.

2. Korinttilaiskirje 9:7




Eräiden uskonsisarien vastaus kysyttäessä heiltä, miten heidän omistamilleen arvotauluille käy heidän kuoltuaan: 

"Me olemme hoitaneet asian. Olemme tehneet testamentin Jumalan järjestölle, Jumalan työhön. Kerran kotona kirkkaudessa saamme iloita siitä, että näiden meidän hankkimiemme taiteiden ja muiden arvoesineiden ja myös pankkitilin kautta viedään Jumalan sanaa maailmassa eteenpäin köyhille, sanasta osattomille, itsensä varassa kadotukseen meneville, mutta Jumalan Sanan kautta pelastukseen pääseville ihmislapsille. Ja silloin meillä on taivaassa juhlat.”


Kylvömme ei lopu ainoastaan meidän aikaamme, vaan se jatkuu lähdettyämme täältä taivaallisille laduille. Me emme aina näe evankeliointimme tulosta heti, saatamme nähdä kylvämämme siemenen kasvamisen vasta taivaissa.

Kun elämme uhrautuen Jeesuksen tähden ja palvelemme Häntä palvelemalla Kristuksen ruumista, keräämme aarteita taivaaseen. 

Edes näennäisesti pienet palveluteot eivät jää Jumalalta huomaamatta.

Rikasta antajaa Jumala rakastaa, ja jokainen kylvötyö Jumalan valtakuntaa varten on arvokas.

Kommentit

  1. Amen ja tämä kaikki täytyy tapahtua pyyteettömästä Rakkaudesta ihmistä/ lähimmäistä kohtaan, sillä ilman sitä se mitään ei olisi. 💖👑💖

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit