Sinussa roikun

Kiitos Jeesus, että väsyneenäkin saan ryömiä luoksesi ristin juurelle. Murtuneena ja vihollisen lyömänä saan sanoa, etten Isä jaksa enää.


Kiitos Jeesus, että sinä nostat meidät silloinkin, kun emme itse jaksa edes kohottaa kättämme vastaan.


Kiitos Jeesus, että läsnäolosi ja henkesi lämmin puhallus virvoittaa minut jälleen, kun apua tarvitsen eikä sanoja enää ole.

 

Kiitos Jeesus, että sinä et hylkää meitä matkalle jääneitä etkä voimissamme heikkoja, mutta sydämeltään sinulle uskollisia.


Kiitos Jeesus, että sinä tulet ja autat jokaisen tarvitsevan tiellesi takaisin. Kiitos Jeesus, että sinä annat vihollisen riisua ympäriltämme kaikki turvaverkot ja joskus jopa luottoihmiset - vain antaaksesi meidän huomata, että tehtävämme on ainoastaan sinussa Jeesus roikkua, koska kaikki muu ympärillämme on pettävää.


Ja aikani roikuttua sinun pelastusköydessä Jeesus, maailman tuulissa, minä ymmärrän, etten edes roiku enää omin voimin. Minä roikun pelkästä halusta, sillä sinun kätesi Jeesus, pitävät käteni kiinni tuossa köydessä. Sinun rakkautesi ja armosi Jeesus, pitää minut tielläni ja tolpillani.


Kiitos Jeesus, että sinä annat aina välillä vaikeudenkin kohdata meitä. Juuri silloin, kun luulemme pärjäävämme omillamme, sinä näytät että se on harhaa. 


Että me ymmärtäisimme, että ristin juurella on ainoa tuuleton paikkamme. Kuin Marian, sinä haluat meidän jokaisen pysyvän lähelläsi, sinun ohjauksessa ja sinun turvassasi.


Ilman sinua Jeesus, ei mitään pysyvää ole. Sinussa on henkäykseni alku ja loppu. Sinä olet kaikkeni ja sinussa minä roikun, vaikka viimeiselläkin hetkellä tiedän, että käteni ovat jo ajat sitten irronneet.

Vain rakkauden antama tahto on jäljellä, se tärkein, se kantaa, sinun rakkaudessasi Jeesus 💖




 Kun olo tyhjä sisimpääni vaivaa, kun huolet painaa mieltä hämärtää, kun silloin vain mä hiljaisena oottaa kätesi kosketusta lempeää.

Ei elämä voi olla ilman tuskaa, tää sydän lyö vain suurta ikävää. Kun silloin saavut vierelleni hiljaa voin ikuisuuteen nähdä valoisaan.

Sä annat voiman nousta yli vuorten. Sä voiman annat alla myrskysään. Vahva oon mä silloin, kun sä kannat ja rohkaiset mua jälleen elämään. 

Sä annat voiman - Joel Hallikainen

Kommentit

  1. Amen. Kiitos Jeesus että saamme kulkea Sinun johdatuksessa ja siipien suojassa 💖👑💖

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit